Jalkapalloilijoiden hinnat valuvat vauhdilla alas – “Useita seuroja uhkaa konkurssi”

schedule 10 huhtikuun 2020 - 07:05
person Marko Ollonqvist

Jalkapalloilijoiden hinnat valuvat alas ja viime aikoina pelaajista maksetut jättisummat lienevät pidemmäksi aikaa historiaa.

Koko urheilumaailma on tällä hetkellä polvillaan koronaviruspandemian edessä. Useat lajit, sarjat ja seurat ovat jo nyt talousvaikeuksissa, eikä helpotusta tilanteeseen ole näköpiirissä ainakaan aivan lähiaikoina.

Jalkapallon puolella pelaajista maksettavat siirtosummat ovat etenkin viime vuosien aikana karanneet täysin käsistä: kaikkein korkein yksittäisestä pelaajasta maksettu summa on yli 200 miljoonaa euroa, kun PSG hankki Neymarin FC Barcelonasta muutama vuosi sitten ja ylipäätään kukkaronnyörit on suorastaan revittävä tämän päivän jalkapallossa oikein huolella auki, mikäli seura haluaa käsiinsä edes joissain määrin valmiiksi hiotun timantin.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa, sillä Transfermarkt-sivuston mukaan jalkapalloilijoiden arvot ovat syöksykierteessä.

Esimerkiksi maailman arvokkaimmaksi katsotun jalkapalloilijan, PSG-tähti Kylian Mbappén, hinta on pudonnut koronaviruspandemian vuoksi 200 miljoonasta eurosta 180 miljoonaan euroon. Toisin sanoen hinta on valunut alaspäin kymmenen prosenttia, vaikka Mbappé ei missään nimessä ole sen huonompi pelaaja kuin hän oli muutama viikko sitten.

Eikä Mbappén arvon putoaminen ole edes kärkipäätä, vaan esimerkiksi toista sijaa 160 miljoonan euron arvolla jakaneiden Raheem Sterlingin sekä Neymarin hinta on pudonnut peräti 32 miljoonaa euroa eli 20 prosenttia.

Yli 100 miljoonan euron arvoisia pelaajia on jäljellä enää yhdeksän, kun esimerkiksi vielä joulukuussa heitä oli 21.

Muutos johtuu pitkälti siitä, että vallitseva taloustilanne uhkaa ajaa lukuisia seuroja kuoleman porteille.

– Lukuisia seuroja saattaa ajautua konkurssiin ja strategian suunnittelu vaihtomarkkinoiden osalta on seisahduksissa, sillä epävarmuustekijöitä on liian paljon. Onkin vaikea nähdä, että siirtohinnat nousisivat pidempään aikaan, kuten ne ovat viime vuosina nousseet, Transfermarktin Matthias Seidel kertoo.

Tällä hetkellä yli 100 miljoonan euron arvoisten pelaajien lista näyttää tältä:

1. Kylian Mbappé (180 miljoonaa euroa | pudonnut 10 %)
2. Raheem Sterling (128 miljoonaa euroa | pudonnut 20 %)
3. Neymar (128 miljoonaa euroa | pudonnut 20 %)
4. Sadio Mané (120 miljoonaa euroa | pudonnut 20 %)
5. Mohamed Salah (120 miljoonaa euroa | pudonnut 20 %)
6. Harry Kane (120 miljoonaa euroa | pudonnut 20 %)
7. Kevin de Bruyne (120 miljoonaa euroa | pudonnut 20 %)
8. Jadon Sancho (117 miljoonaa euroa | pudonnut 10 %)
9. Lionel Messi (112 miljoonaa euroa | pudonnut 20 %)

Marko Ollonqvist
Toronto

SEURAA KORONAVIRUKSEN VAIKUTUKSIA URHEILUUN TÄÄLTÄ:
UV seuraa: Näin koronavirus vaikuttaa urheiluun!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord