Huuhkajille karvas tappio Kreikkaa vastaan – Teemu Pukki ylsi kaksinumeroisiin lukemiin

schedule 18 marraskuun 2019 - 23:41
person Joonas Eriksson

Huuhkajille karvas tappio: Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi viimeisen karsintaottelunsa Kreikkaa vastaan Ateenassa ja joutui taipumaan lukemin 2-1.

Huuhkajat varmisti historiallisen EM-kisapaikkansa jo perjantaina voitettuaan Liechtensteinin 3-0. Kreikka-pelissä panoksena oli kuitenkin nousu lohkoarvontojen kolmoskoriin.

Huuhkajat lähti otteluun hieman erilaisella kokoonpanolla kuin Liechtensteinia vastaan. Avaus muuttui yhteensä kuudella pelaajalla ja Pukki pelasi yksin kärjessä.

Ensimmäistä maalia saatin odotella vajaat 30 minuuttia. Teemu Pukki riisti pallon näyttävästi kreikkalaispuolustajan huolimattomuuden jälkeen, ja viimeistely oli jälleen maailmanluokkaa. Kyseessä oli Pukin 10. maali näissä EM-karsinnoissa.

Ensimmäinen puolisko mentiin Kreikan hallinnassa, mutta tauolle marssittiin silti Huuhkajien 1-0-johdossa.

Toinen 45-minuuttinen alkoi Huuhkajien kannalta epäonnisesti. Kreikan Petros Mantalos tasoitti ottelun puolustuksen lepsuillessa toisen puoliskon alkuhetkillä. Jukka Raitala ei onnistunut suojaamaan palloa päätyviivan tuntumassa, ja Anastasios Bakasetas pääsi keskittämään pallon Mantalosille maalin suulle.

69. peliminutilla Pukille avautui fantastinen tontti viedä Suomi takaisin johtoon, mutta laukaus suuntaitui Raitalan keskityksestä hieman ohitse maalin. Kreikka jatkoi väkevää hyökkäyspeliään, ottaen johdon vain hetkeä myöhemmin.

Vaihdosta sisään tullut Efthymios Koulouris pääsi ensin laukomaan Dimitrios Limniosin keskityksestä maalin edustalta. Upeasti pelannut Huuhkaja-vahti Jesse Joronen torjui Koulourisin yrityksen, mutta Konstantinos Galanopoulos ehti ensimmäisenä ripariin. Kreikkalaiskärki tuikkasi pallon helposti tyhjiin, vieden kotijoukkueen 70. minuutilla 2-1-johtoon.

Huuhkajat ei enää onnistunut nousemaan takaisin peliin, ja ottelu päättyi Kreikan 2-1-voittoon.

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord