Ruotsi kaivoi elintärkeän voiton Slovakiasta

schedule 18 kesäkuun 2021 - 18:22
person Niklas Sallinen

Ruotsi oli pakkovoiton edessä Slovakiaa vastaan, mutta avauspuolikkaan otteet eivät vakuuttaneet. Slovakia piti hyvin Ruotsin poissa vaarallisilta paikoilta. Avauspuolikas olikin melko hiljainen ja kohokohta oli Kristoffer Olssonin keltainen kortti 23. minuutilla.

Toiselle puoliskolle Ruotsi tuli kuitenkin aivan eri ilmeellä ja joukkueesta näki voitonhalun. Kärkipäässä Alexander Isak väläytteli, mutta maalin makuun hyökkäjä ei vain päässyt. Ottelun ratkaisuksi jäänyt tilanne nähtiin vajaa vartti ennen loppua, kun Isakin syöttö löysi juoksun tehneen Robin Quaisonin ja hyvän pelin Slovakian maalilla pelanneen Martin Dubravkan oli pakko rikkoa tilanteessa. Tilanteesta tuomittiin rankkari ja pallon taakse asettui Emil Forsberg. 29-vuotias upotti pallon hyvällä sijoituksella oikealle ja vei Ruotsin 1-0 johtoon. Slovakia myllytti vielä Ruotsin maalilla lopussa, mutta loppulukemiksi jäivät lopulta 1-0. Dubarvka oli melkein Slovakian sankari, mutta huippuottelua jäi varjostamaan rankkariin johtanut rike. Voitolla Ruotsi nousi neljään pisteeseen ja tavoittelee lohkovoittoa viimeisessä pelissä Puolaa vastaan.

Kuva: Twitter (EURO 2020)

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord