Italia lohkovoittoon – Sveitsi jätti Turkin lohkojumboksi

schedule 20 kesäkuun 2021 - 21:31
person Niklas Sallinen

A-lohko pelattiin loppuun sunnuntaina ja Italia nappasi oletetun lohkovoiton. Italia kierrätti urakalla niinkuin oli odotettu, mutta piti silti Walesin hyvin ulkona pelistä. Avausmaalista vastasi hyvin pirteästi pelannut Matteo Pessina, joka ohjasi Marco Verrattin vapaapotkun sisään. Toisella puoliskolla nähtiin hyvin kyseenalainen tilanne, kun Walesin Ethan Ampadu lensi ulos rikottuaan Federico Bernardeschia. Tämä tappoi Walesin pelin ja yhtä Gareth Balen huippupaikkaa lukuunottamatta ei Wales maalia lähellä käynyt. Italialla oli vielä mahdollisuuksia lisätä johtoaan, mutta loppulukemiksi jäivät 1-0. Italia varmisti lohkovoittonsa ja Wales jäi lohkokakkoseksi.

Toisessa kamppailussa Sveitsi haastoi pakkovoiton edessä Turkin. Turkin kaksi ensimmäistä peliä olivat surkeita ja Sveitsi otti peliin räjähtävän alun. Avausosumasta vastasi kaksi heikkoa peliä pelannut Haris Seferovic, jonka vasemman jalan laukaus boksin ulkopuolelta päätyi oikeaan alakulmaan. Toisesta maalista vastasi ennen puolta tuntia Xherdan Shaqiri upealla oikean jalan laukauksella boksin ulkopuolelta. Toisella puoliskolla Turkki jatkoi kaukolaukausten teemaa ja avasi turnauksen maalitilinsä. Irfan Kahveci sijoitti pallon vasemmalle ja herätti vielä Turkin teoreettiset mahdollisuudet. Shaqiri kuitenkin hautasi nämä haaveet vain kuusi minuuttia myöhemmin iskien illan toisensa. 3-1 olivat myös pelin loppulukemat.

Edellä mainitusti Italia piti kärkipaikkansa, Wales sijottui toiseksi ja Sveitsi on neljällä pisteenä kolmantena isolla varmuudella jatkossa.

Kuva: Twitter (EURO 2020)

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord