E- ja F-lohkot päätökseen – Ruotsi ja Ranska lohkovoittoihin

schedule 24 kesäkuun 2021 - 00:20
person Niklas Sallinen

Lohkovaihe saatiin päätökseen keskiviikkona ja päätöspäivä tarjosi neljä mahtavaa kamppailua.

E-lohkossa Ruotsi metsästi lohkovoittoa Puolaa vastaan ja saikin peliin räjähtävän alun. Emil Forsberg otti pallon mukaansa boksin ulkopuolella ja tykitti pallon oikeaan alakulmaan. Forsberg oli myös toisen maalin tekijänä, kun Dejan Kulusevskin upean kuljetuksen päätteksi Juventuksen mies antoi pallon Forsbergille, joka tykitti illan toisensa boksin keskeltä. Puola ei kuitenkaan luovuttanut ja heti vastahyökkäyksestä Robert Lewandowski iski hienon osuman. Tästä vierähti vain neljä minuuttia ja pallo oli jälleen Ruotsin verkossa. Jakub Swierczok oli kuitenkin paitsiossa ja maali hylättiin. Kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa Lewandowski iski illan toisensa, kun hyökkäjä otti pallon haltuun rankkaripilkun kohdalta ja hautasi pallon helposti vasempaan alakulmaan. Lisäajan loppuhetkillä Ruotsi kuitenkin hautasi Puolan jatkohaaveet, kun Kulusevskin tarjoilusta Viktor Claesson sinetöi Ruotsin 3-2 voiton.

Toisessa E-lohkon kamppailussa heikosti pelannut Espanja metsästi voittoa Slovakiaa vastaan. Espanjan kannalta peli sai kamalan alun, kun Alvaro Morata asettui ampumaan rankkaria ja Martin Dubravka torjui sen. Puolen tunnin kohdalla Dubravka kuitenkin avitti Espanjaa, kun maalivahti tökkäsi korkealle lentäneen pallon vahingossa omaan verkkoonsa. Tämä antoi Espanjalle lisää virtaa ja lisäajalla Gerard Morenon keskityksestä Aymeric Laporte tuplasi Espanjan johdon. Toisella puoliskolla Espanja jatkoi vyörytystä ja ennen tunnin täyttymistä Jordi Alban keskityksestä Pablo Sarabia hautasi Espanjan kolmannen. Reilu parikymmentä minuuttia ennen loppua Ferran Torres tuli vaihdosta kentälle ja heti seuraavasta hyökkäyksestä iski Espanjan neljännen osuman. Sama kaava toisti itseään pari minuuttia myöhemmin, kun vaihdosta tullut Pau Torres puski pallon päin Slovakian Juraj Kuckaa, josta pallo kimposi omaan maaliin.

Lopulta Ruotsi nappasi lohkovoiton, Espanja nousi lohkokakkoseksi ja Slovakia jäi jatkopelien ulkopuolelle maalieron vuoksi. Puola oli lohkojumbo vain yhdellä pisteellä.

Kuolemanlohkoksi nimetty F-lohko tuli myös päätökseen ja loppuun asti saatiin odottaa lopullisia sijoituksia.

Puskas Areenalla Portugali ja Ranska ottivat yhteen. Ranska tarvitsi pisteitä varmistaakseen lohkovoiton, mutta Portugalin peli oli huomattavasti parantunut Saksa esityksestä. Puolen tunnin kohdalla Ranskan maalivahti Hugo Lloris jyräsi Danilon maalialueella ja tilanteesta tuomittiin rankkari. Cristiano Ronaldo asettui pallon taakse ja hautasi EM-kisahistoriansa 13. osuman. Juuri ennen puoliaikaa Kylian Mbappe sukelsi rankkarin Ranskalle ja Karim Benzema tasoitti pelin. Toisella puoliskolla ei ollut edes kahta minuuttia ehtinyt vierähtää, kun Benzema oli jälleen pahanteossa ja vei Ranskan 2-1 johtoon. Tunnin kohdalla Jules Kounde teki erittäin hölmön käsivirheen ja Portugalille tuomittiin pelin kolmas rangaistuspotku. Ronaldo ampui pallon jälleen vasempaan alakulmaan ja tasoitti pelin. Pelissä nähtiin vielä tilanteita, mutta loppulukemiksi jäivät 2-2.

Toisessa F-lohkon pelissä kohtasivat Saksa ja Unkari. Saksa oli selvä ennakkosuosikki peliin, mutta Unkari ei päästänyt kotijoukkuetta helpolla. Avausmaalista vastasikin Unkari, kun vain kymmenen minuutin jälkeen Adam Szalai puski Unkarin johtoon Roland Sallain keskityksestä. Saksa dominoi pallonhallinnassa, mutta ei onnistunut tasoittamaan peliä avauspuolikkaalla. Tasoitusta odotettiin aina 66. minuutille asti, kun Joshua Kimmichin keskitys osui Mats Hummelsille, joka antoi pallon maalin eteen Kai Havertzille. Tästä Chelsean miehellä oli helppo paikka tasoittaa peli ennen vaihtoon menemistään. Saksalaisfanit tuulettivat yhä, kun Unkari iski kuitenkin jälleen. Puolustuksen sekoilun seurauksena avausmaalin iskenyt Szalai vapautti Andras Schäferin, joka vei Unkarin 2-1 johtoon. Saksan hahmoksi nousi kuusi minuuttia ennen loppua tunnin kohdalla kentälle tullut Leon Goretzka. Timo Wernerin veto kimposi Unkarin puolustajasta Goretzkalle, joka tykitti pallon oikealle tasoittaen pelin. 2-2 oli myös loppulukema tässä pelissä.

Ranska nappasi oletetusti lohkovoiton itselleen ja Saksa nousi lohkokakkoseksi. Portugali oli alkulohkon paras kolmas joukkue ja eteni myös jatkoon. Hyvästä taistelusta huolimatta Unkari jäi neljänneksi kahdella pisteellä.

Kuva: Twitter (EURO 2020)

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord