De Ligtin virhe kostautui Hollannille – Belgia tiputti Portugalin

schedule 28 kesäkuun 2021 - 00:49
person Niklas Sallinen

Sunnuntain kierros tarjosi jälleen kaksi neljännevälieräottelua. Aikaisemmassa pelissä kohtasivat Hollanti ja Tshekki. Molemmilla oli paikkoja avauspuoliskolla, mutta puoliajalle mentiin 0-0 tilanteessa.

Toisella puoliskolla alkoi kuitenkin tapahtua, kun ensiksi Donyell Malen pääsi melkein ohi Tomas Vaclikikista. Tshekki maalivahti sai kuitenkin näpit väliin ja pysäytti tilanteen. Hetkeä myöhemmin toisessa päässä Patrik Schick ja Matthijs de Ligt väänsivät pallosta. De Ligt menetti tilanteessa tasapainonsa ja kaatuessaan pyyhkäisi pallon kädellään keskikentälle päin. Tilannetta katsottiin hetkenkin aikaa videolta ja lopulta tuomari näytti punaista korttia 21- vuotiaalle. Tshekki pääsi tässä kohtaa peliin kunnolla mukaan ja iskikin 68. minuutin kohdalla pelin avausmaalin. Kulmatilanteesta Tomas Kalas jatkoi pallon Tomas Holesille, jolla oli helppo työ pistää pallo takatolpalta sisään. Toista osumaa tarvitsi odottaa vain reilu kymmenen minuuttia, kun Holes riisti pallon Gini Wijnaldumin löysäilystä ja pisti pallon keskelle kolme osumaa tässä turnauksessa iskeneelle Patrik Schickille. Leverkusenin mies ei erehtynyt paikasta ja tuplasi Tshekkin johdon vain kymmenen minuuttia ennen loppua.

Lukemat pysyivät samana loppuun asti ja Tshekki eteni seuraavalle kierrokselle. Se kohtaa puolivälierässä Walesin kaataneen Tanskan.

Myöhemmässä pelissä kohtasivat Belgia ja Portugali. Avausjaksolla nähtiin tilanteita molemmissa päissä ja avausmaalista vastasi Belgia. Pari minuuttia ennen puoliaikaa Thomas Meunier levitti pallon Thorgan Hazardille, joka tykitti sydämensä kyllyydestä pallon verkkoon ohi Rui Patricion juuri boksin ulkopuolelta. Heti toisen puoliskon alkuun Belgia joutui tekemään ikävän vaihdon, kun Joao Palhinhan taklauksen seurauksena Kevin De Bruyne ei pystynyt peliä jatkamaan. Toinen kyseenalainen tilanne Portugalilta nähtiin, kun Romelu Lukakun loukkaantumisen vuoksi peli vihellettiin poikki. Hazard jatkoi pallon kuljettamista ja Pepe jyräsi kortin arvoisesti miehen kumoon. Viimeisen kympin aikana Portugali loi vielä tilanteita, mutta Raphael Guerreiron tolppalaukaus oli lähin mihin Portugali pääsi maalia.

Portugali vei peliä, mutta Hazardin osuma riitti tuomaan Belgialle 1-0 voiton. Se kohtaa seuraavalla kierroksella Itävallan kaataneen Italian.

Kuva: Twitter (EURO 2020)

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord