VIDEO: ECHL:ssä nähtiin huima tappelu – noin 40 iskua ja halaukset päälle!

schedule 20 joulukuun 2019 - 08:00
person Marko Ollonqvist

AHL:n farmisarjana toimivassa ECHL:ssä nähtiin huima tappelu: Utahin Patrick McGrath ja Wichitan Stefan Fournier vaihtoivat noin 40 iskua.

Nykypäivänä jääkiekossa nähtävät tappelut ovat lähinnä halailuja varsinaisten tappeluiden sijaan, mutta viime yönä Suomen aikaa AHL:n farmisarjana toimivassa ECHL:ssä nähtiin kunnon Old School -tappelu, jossa pystypainin sijaan iskuja lenteli valtava määrä.

Vastakkain olivat Wichita Thunderin 190-senttinen ja 102-kiloinen Fournier sekä Utah Grizzliesin 178-senttinen ja 91-kiloinen McGrath.

Kokoero kaksikon välillä oli siis melkoinen, ja alkuun näyttikin siltä, että tappelusta tulee varsin yksipuolinen näytös, mutta mitä pidemmälle tappelu eteni, sitä enemmän myös McGrath sai iskuja perille.

Kaiken kaikkiaan kaksikko vaihtoi yhteensä noin 40 iskua ja molempien kädet heiluivat kuin tuulimyllyt.

Ja, kun tappelu oli ohi, eikä kaksikolla ollut enää haluja ja/tai voimia jatkaa myllyään, he ikään kuin halasivat herrasmiesmäisesti tappelun päätteeksi ja lähtivät eri suuntiin.

Tappelut ovat viime vuosina vähentyneet määrällisesesti melkoisen paljon jääkiekossa ja niiden tarpeellisuudesta on käyty ylipäätään jo pitkään keskusteluja; toiset tuntuvat olevan rajusti niitä vastaan, mikä on varsin ymmärrettävää nykyisillä aivotärähdysmäärillä, mutta toinen osapuoli perustelee niiden tarpeellisuutta juuri pelin rauhoittamisella rumien taklausten osalta ja siten myös niin ikään aivotärähdysten määrällä.

Tässä vielä Stefan Fournierin ja Patrick McGrathin tappelu:

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Urheiluvedot Exclusive: Talleta 25€ – saat 75€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord