VIDEO: Mikko Rantanen teki paluuottelussaan 4 pistettä – niin myös Joonas Donskoi!

schedule 1 joulukuun 2019 - 07:02
person Marko Ollonqvist

Mikko Rantanen palasi kaukaloon ja teki heti paluuottelussaan neljä pistettä: suomalaisen pelaaminen näytti siltä kuin hän ei olisi ollutkaan poissa.

Colorado Avalanchen Mikko Rantanen oltiin edellisen kerran nähty kaukalossa 21. lokakuuta, ottelussa St. Louis Bluesia vastaan, ja hän kärsi tuossa pelissä ikävän nilkkavamman.

Rantasen poissaolo näkyi myös Avalanchen tuloksissa: ennen suomalaislaiturin loukkaantumista Avalanche voitti yhdeksästä ottelusta seitsemän ja jäi vain kerran tyystin pisteittä – Rantasen poissaolon jälkeen joukkue voitti 16 ottelusta yhdeksän.

Tällä viikolla Denverin suunnalta kantautui positiivisia uutisia, kun alkoi käydä selväksi, että Rantanen palaa kaukaloon viikonlopun aikana. Nuo puheet pitivät paikkansa, sillä Rantanen hyppäsi yli kuukauden mittaisen tauon jälkeen jäälle viime yön kotiottelussa Chicago Blackhawksia vastaan.

Eikä Rantasen poissaolo näkynyt yhtään missään, vaikka toisin olisi voinut olettaa.

Avauserän jälkeen 23-vuotiaalla TPS-kasvatilla oli tilillään jo kaksi syöttöpistettä ja lopulta hän päätti iltansa tehoihin 1+3, Avalanchen murjoessa Blackhawksin lukemin 7-3. Rantasen tuttu tutkapari, MacKinnon, teki ottelussa puolestaan tehot 1+2.

Rantanen on nyt pelannut kuluvan kauden aikana kymmenen ottelua ja merkkauttanut niissä uskomattomat tehot 7+9=16.

Denveriläisten ykkösketjun kolmantena lenkkinä pelasi Joonas Donskoi ja myös hän oli ilmiliekeissä. Donskoi viimeisteli joukkueensa neljännen ja kuudennen maalin, minkä lisäksi hän oli syöttäjänä kahdessa osumassa. 27-vuotiaalle suomalaiselle kirjattiin siis tehot 2+2, mikä on hänen NHL-uransa piste-ennätys.

Donskoin kesällä tekemä päätös jättää San Jose Sharks taakseen ja hakea uusia haasteita Coloradosta onkin osoittanut erinomaiseksi ratkaisuksi: hän on nimittäin piste-ennätyksensä lisäksi tehnyt kuluvalla kaudella myös NHL-uransa ensimmäisen hattutempun ja kerännyt 26 pelaamassaan ottelussa tililleen kaiken kaikkiaan tehot 11+11=22.

Mikäli Donskoi saa jatkaa ykkösvitjassa, mikä lienee tämän esityksen jälkeen itsestäänselvyys, hän tulee eittämättä paukuttamaan henkilökohtaisen piste-ennätyksensä rikki kuluvalla kaudella. Donskoi on tehnyt toistaiseksi parhaalla NHL-kaudellaan (2018-19) 80 runkosarjaotteluun pisteet 14+23=37, joten tuo määrä ylittynee alta aikayksikön.

Tässä vielä Colorado Avalanche – Chicago Blackhawks -ottelun parhaat palat:

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord