VIDEO: Craig Andersonin Nicholle-vaimo avautui taistelustaan syöpää vastaan!

schedule 23 marraskuun 2019 - 06:58
person Marko Ollonqvist

Ottawa Senatorsissa pelaavan Craig Andersonin vaimo avautui taistelustaan syöpää vastaan varsin liikuttavassa haastattelussa.

Ottawa Senators tiedotti kauden 2016-17 alkupuolella maalivahti Craig Andersonin jäävän toistaiseksi sivuun joukkueensa vahvuudesta.

Asialla ehdittiin arvuutella vain hyvin aikaa, kunnes selvisi, että Nicholle Anderson kärsii syövästä.

Lopulta harvinaislaatuisen kurkkusyövän päihittäneestä Nichollen uskomattomasta taistelutahdosta kertoo ennen kaikkea yksi asia: kun Anderson oli sivussa joukkueensa kokoonpanosta ja samaan aikaan maalivahti Andrew Hammond loukkaantui, määräsi hän miehensä palaamaan takaisin kaukaloon, vaikka Nicholle itse oli edelleen shokissa kuulemastaan diagnoosista.

Kauden päätteeksi Anderson palkittiin Bill Masterton Trophylla. Kyseinen palkinto ojennetaan pelaajalle, joka on osoittanut parhaiten urheiluhenkeä, sisukkuutta sekä omistautumista jääkiekolle ja tuo palkinto oli eittämättä koko perheen yhteinen – pariskunnalla, kun on kaksi poikaa.

Marraskuussa NHL taistelee aina avoimesti syöpää vastaan ja Nicholle oli oikeutetusti NHL:n haastattelussa.

– Nimeni on Nicholle Anderson ja olen neljännen asteen syövästä selviytyjä. Kaikkein rankinta hoidoissani oli pahoinvointia vastaan taisteleminen, koska olen allerginen molemmille pahoinvointilääkkeille, joita normaalisti annetaan ennen kemoterapiaa.

– Miten sitten selvisin siitä? No itse asiassa päädyin käytännössä ottaen jokaisella kerralla ensiapuun eri lääkkeitä kokeiltuani ja he auttoivat minut selviämään siitä kaikesta. Minun piti taistella sen asian kanssa joka toinen viikko, koska minun oli saatettava hoitoni loppuun lasteni ja perheeni vuoksi. Se oli minulle mentaalipuolen asia taistella, vaikka en voinutkaan ottaa pahoinvointilääkkeitä ja tiesin olevani sairas.

Jossain vaiheessa Nicholle oli valmis luovuttamaan, mutta selviytyi perheensä avustuksella.

– Minulle se taistelu oli ikään kuin olisin lähtenyt armeijan harjoitusleirille ja puolivälissä halusin luovuttaa. Ilman miestäni ja lapsiani, jotka kannustivat minua taukoamatta… Yllätin itseni, koska selviydyin siitä.

– Kun ihmiset kuulevat, että olet selviytynyt syövästä, he eivät ymmärrä sitä kaikkea, mitä sen jälkeen tulee. Joudut taistelemaan ahdistusta vastaan ja mielenterveys on koetuksella, koska joudut elämään kolme kuukautta kerrallaan tietokonekuvausten välillä – kun seuraava kuvaus tulee, mietit: onko minulla jälleen syöpä? Mitä he tulevat sanomaan?

– Yritän ympäröidä itseni positiivisuudella, syödä aiempaa terveellisemmin ja asettaa itseni henkisesti parempaan paikkaan tietääkseni, että voin hyvin.

Yksi hienoimmista hetkistä oli se, kun Nicholle oli määrännyt miehensä Hammondin loukkaannuttua Senatorsin matkaan ja vieraspeliin Edmonton Oilersia vastaan. Anderson torjui kaikki 37 laukausta ja tuli ottelun ykköstähtenä pokkaamaan palkintonsa kyyneleet silmissä.

Normaalisti tällaista ei nähtäisi vierasjoukkueen pelaajalta, sillä seurauksena olisi vain buuauksia, mutta tilanne oli poikkeuksellinen ja myös Oilers-fanit huomioivat tämän upealla tavalla.

Craig Andersonin nollapeli:

Nicholle Andersonin haastattelu:

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord