Tuukka Rask: “Niin, kai minun pitäisi vähän luistellakin, jos meinaamme pelata”

schedule 23 kesäkuun 2020 - 07:33
person Marko Ollonqvist

NHL-kauden jatkumiseen on aikaa enää reippaat kuukauden päivät, eikä Boston Bruinsin Tuukka Rask ole edelleenkään käynyt jäällä kauden keskeytymisen jälkeen.

Tuukka Raskin suhtautuminen jääkiekkoon on muuttunut parin viime vuoden aikana melkoisesti. Hän ei enää ota ammatistaan samanlaista stressiä kuin aiemmin ja se on näkynyt pelkästään positiivisesti kaukalon puolella.

Viimeiset reippaat kolme kuukautta Tuukka Rask on viettänyt hiljaiseloa perheensä kanssa, kun koronaviruspandemia keskeytti NHL-kauden 2019-2020. Sittemmin pelaajat ovat päässeet harjoittelemaan kolmen hengen ryhmissä, mutta Raskia ei olla vielä kaukalossa nähty, vaikka kauden jatkumiseen on aikaa enää hieman yli kuukausi – NHL ilmoitti pudotuspelien käynnistyvän 30. heinäkuuta, kahden viikon mittaisen harjoitusleirin jälkeen.

Nyt NHL on ilmoittanut, että se tulee sallimaan peräti 12 pelaajan yhtäaikaisen harjoittelun jäällä tästä päivästä alkaen ja sen myötä Rask kävi maanantaina koronavirustestissä. Mikäli testitulos on negatiivinen, aikoo hän hypätä ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun kaukaloon.

– Niin, kai minun pitäisi vähän luistellakin, jos kerran meinaamme pelata jääkiekkoa? En ole päässyt viime aikoina tekemään sitä ihan hirveästi, Rask totesi humoristiseen sävyyn Boston Bruinsin Twitter-tilillä julkaistulla videolla.

– Kävin juuri testissä, ja jos tulos on negatiivinen, luistelen keskiviikkona ja siitä eteenpäin kolme kertaa viikossa. Katsotaan sitten, miten harjoitusleirin osalta tapahtuu, mutta tässä on nyt lähitulevaisuudessa tiedossa pientä jääharjoittelua ja kuntoilua.

Tässä vielä Raskin kymmenminuuttinen haastattelu:

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord