Bostonissa kuohuu! Pastrnak ja Kase rikkoneet koronasääntöjä, GM pettyi!

schedule 23 heinäkuun 2020 - 01:21
person Marko Ollonqvist

Bostonissa kuohuu! David Pastrnak ja Ondrej Kase ovat rikkoneet koronasääntöjä ja he ovat olleet sivussa joukkueen vahvuudesta koko harjoitusleirin ajan.

David Pastrnakin ja Ondrej Kasen puuttuminen Boston Bruinsin miehistöstä nyt käynnissä olevan harjoitusleirin aikana on aiheuttanut paljon keskustelua. NHL:n luoman koronasäännöstön vuoksi esimerkiksi päävalmentajilla ei ole oikeutta kertoa pelaajien tilanteista yhtikäs mitään ja sitä kautta spekulaatiot ovat käyneet kuumina: kaksikolla on uskottu olevan joko koronavirus tai ainakin heidän on epäilty altistuneen sille.

Nyt vaikuttaisi siltä, että näistä kahdesta edellä olevasta vaihtoehdosta kyse on jälkimmäisestä, joskin tilanne on huomattavasti odotettua dramaattisempi, sillä Pastrnakin ja Kasen kerrotaan altistuneen koronavirukselle rikottuaan koronasääntöjä.

Tarkemmin sanottuna heidän kerrotaan viettäneen aikaa bostonilaisissa yökerhoissa ja lisäksi heidän kerrotaan harjoitelleen yhdessä, vaikka se on ollut luonnollisesti kiellettyä, heidän palattua kotimaastaan takaisin Yhdysvaltoihin; toisin sanoen kaksikon olisi tullut olla karanteenissa.

Näitä yökerhoon liittyviä huhuja Bruinsin GM:nä toimiva Cam Neely ei kommentoinut, mutta hän kertoi avoimesti olevansa pettynyt Pastrnakin ja Kasen toimintaan; Pastrnak on kyennyt harjoittelemaan joukkueensa kanssa ainoastaan kertaalleen, Kase ei kertaakaan ja heidän ei uskota palaavan joukkueensa vahvuuteen ennen Torontoon siirtymistä.

– Minun arvaukseni on, että he liittyvät harjoituksiin Torontossa. Se saattaa olla mahdollista myös Bostonissa, mutta sanoisin, että Torontossa, Neely totesi medialle Zoom-puhelun aikana.

– Totta kai kyseenalaistan heidän käytöksen ja olemme organisaationa pettyneitä.

– Ylipäätään olisin toivonut, että pelaajat, joiden oli mentävä karanteeniin, olisivat saapuneet Bostoniin jo aiemmin, mutta meillä ei ollut oikein mitään sananvaltaa siinä asiassa – se oli pelaajien päätettävissä. Nyt, kun tässä on selvinnyt, mitä oikein on tapahtunut, tietenkin olisin toivonut parempaa harkintakykyä ja parempia päätöksiä.

Pastrnakin ja Kasen kohdalla kyse saattaa olla altistumisen sijaan myös varsinaisesta koronatartunnasta, sillä harjoitusleirien käynnistyttyä NHL on tehnyt pelaajille yhteensä 800 koronatestiä ja niistä kaksi on ollut positiivisia – joskin Pastrnakin agentti on kiistänyt tartunnan. Toki myös muissa seuroissa on nähty poissaoloja, mutta Bruinsin harjoituksista on puuttunut pelaajia kuin liukuhihnalta.

– Totta kai jotkut muutkin seurat painivat tämän tilanteen kanssa, mutta täällä osavaltion säännökset ovat hieman erilaisia kuin muualla maassa. Me teemme kaikkemme noudattaaksemme ei vain NHL:n, vaan myös osavaltion määräyksiä.

– Kaikkien täytyy sopeutua, mutta en halua kutsua tätä “uudeksi normaaliksi”. Toivon, ettei se ole sitä ja pääsemme pois tästä tilanteesta jossain vaiheessa. Mutta juuri nyt meidän on vain elettävä näin: se on turhauttavaa jokaiselle, mutta tämä on nyt se tilanne, jossa me elämme.

Neelyn kerrotaan olevan erityisen pettynyt Kasen kohdalla, sillä hän saapui seuraan pelaajasiirtojen takarajalla, hän ei ehtinyt kunnolla sopeutua uuteen joukkueeseensa, sitten tuli koronaviruspandemian aiheuttama tauko ja nyt tämä.

– Se on valitettavaa ja aiheuttaa pettymystä.

NHL:n kerrotaan tutkivan Pastrnakin ja Kasen toimia.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord