Home sweet home! Kaapo Kakko matkaa Suomeen – “Loistojuttu minulle”

schedule 21 tammikuun 2020 - 06:54
person Marko Ollonqvist

Kun muut New York Rangers -pelaajat lähtevät kylmästä New Yorkista jonnekin lämpimään, Kaapo Kakko matkaa Suomeen, mikä on loistava veto.

Kaapo Kakolle viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet melkoista hurlumheitä.

Kun lähtöpisteeksi otetaan kausi 2018-19, on hän pelannut yhteensä 129 jääkiekko-ottelua, ollut huomion keskipisteenä viime kesän NHL Draftin alla sekä sen jälkeen ja kaiken kukkuraksi maisemat ovat muuttuneet tutusta ja turvallisesta Turusta Isoksi Omenaksi eli New Yorkiksi.

Jokaisella NHL-seuralla on kerran kaudessa niin sanottu bye week eli pakollinen vapaaviikko, jolloin joukkue ei pelaa ainoatakaan ottelua. Rangersin osalta tuo vapaaviikko käynnistyy tiistain ja keskiviikon välisenä yönä pelattavan New York Islanders -ottelun jälkeen ja seuraavan kerran manhattanilaisseura nähdään tositoimissa vasta helmikuun puolella.

Kakolle tulokaskausi ei ole ollut mitään ruusuilla tanssimista, sillä hänen roolinsa Rangers-miehistössä on vaihdellut ykkösketjun ja jopa katsomon välillä. Etenkin viime aikoina Kakolla on ollut vaikeaa, sillä hän on tehnyt marraskuun 12. päivän jälkeen vain yhden maalin ja viimeisestä 15 ottelusta hänellä on kasassa ainoastaan tehot 1+1.

Tällaiset alkuvaikeudet eivät ole mikään uusi juttu nuorille pelaajille, ja etenkään Euroopasta siirtyville. Hengähdystauko tulee kuitenkin Kakon osalta juuri oikeaan paikkaan ja hän on päättänyt tehdä erinomaisen ratkaisun: Islanders-pelin jälkeen häntä odottaa lento koti-Suomeen.

– Se on niin loistava juttu minulle, sillä saan mahdollisuuden olla perheeni ja ystävieni kanssa. Viime kerrasta on mennyt tovi, Kakko avaa päätöstään New York Postille.

Kakko on ollut Suomessa viimeksi kesällä ja vanhempansa hän on nähnyt edellisen kerran NHL-debyyttinsä aikaan. Toki he ovat pitäneet yhteyttä, kiitos nykyteknologian, mutta se ei kuitenkaan ole sama asia kuin kasvokkain näkeminen.

– Otan FaceTime-puheluita perheeni ja ystävieni kanssa, mutta kotiin pääseminen tulee olemaan hyvä juttu. Tämä breikki tekee hyvää ja sitten pääsen palaamaan takaisin entistä parempana.

18-vuotias suomalaisnuorukainen on pelannut toistaiseksi NHL-urallaan 43 runkosarjaottelua, tehnyt niissä tehot 7+9=16 ja hänen tehotilastonsa on -17. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten paljon visiitti kotiin vaikuttaa Kakon loppukauteen, mutta ei kannata olla yllättynyt, mikäli kaukalossa nähdään jäljellä olevien pelien ajan huomattavasti tuoreempi Kakko.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Vain Urheiluvetojen lukijoille: Talleta 25€ – saat 75€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord