Buffalo Sabresin GM vaihtui tiistaina – nyt jo yli 20:lle kenkää

schedule 17 kesäkuun 2020 - 11:19
person Joonas Eriksson

Buffalo Sabresin GM vaihtui tiistaina ja nyt seura on aloittanut massiiviset muutokset koskien varsinkin seuran urheilupuolen avainhenkilöitä.

NHL-seura Buffalo Sabres tiedotti tiistaina erottaneensa seuran GM:n Jason Botterillin. Sabresin uusi GM on apulaisvalmentajana ja talouspuolella toiminut Kevyn Adams.

Botterill kerkesi vielä ennen potkujaan solmia tulokassopimuksen suomalaispuolustaja Oskari Laaksosen kanssa.

Samalla, kun Botterill sai lähteä, potkittiin ulos myös hänen apulaisensa Randy Sexton ja Steve Greeley.

Seuran uuden GM:n Adamsin ensimmäinen päivään mahtui tekemistä, kun hän Buffalo Newsin mukaan erotti ainakin 20 seuran työntekijää.

Esimerkiksi AHL-joukkue Rochester Americansin päävalmentajalle Chris Taylorille ja hänen apulaisilleen Gord Dineenille sekä Toby Petersenille annettiin kenkää.

Myös yksi suomalainen on luultavasti saanut lähteä. The Hockey Writers -sivuston mukaan potkut ovat saaneet myös varausikäisiä pelaajia seuranneet pelaajatarkkailijat, johon kuului suomalainenn Teemu Numminen.

Sabres on ollut jo vuosia ongelmissa, eikä menestymistä ole tullut. Onko nämä oikeita ratkaisuja, joilla seura tullaan nostamaan takaisin NHL:n kärkikamppailuihin?

Seuran riveissä Suomea edustaa Rasmus Ristolainen ja Henri Jokiharju.

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord