Video: Harvinainen tilanne – Mestiksessä heitettiin hanskat ja tapeltiin

schedule 26 syyskuun 2021 - 10:58
person Joni Hakala

FPS ja KooVee kohtasivat lauantaina pelatussa Mestiksen ottelussa. OttelU päättyi FPS voittoon maalein 6–2. Mielenkiintoisin tapahtuma liittyi kuitenkin johonkin muuhun, kuin peliin tai maaleihin.

Toista erää oli pelaamatta enää kolme sekuntia, kun isäntien Eetu Moberg ajautui keskialueella tuliseen sanaharkkaan vieraiden Eppu Varjamon kanssa. Pelaajat pudottivat hanskansa ja ryhtyivät mittelemään oikein kunnolla. Isokokoisempi Moberg notkahti nopeasti polvilleen mutta nousi jäästä salamana. Sen jälkeen kumpikin jakeli varsin kovia pommeja.

Lauantai-illan tanssituokio päättyi, kun 176-senttinen Varjamo väänsi Mobergin jäähän, minkä jälkeen tuomarit syöksyivät väliin. Molemmat saivat tilanteesta 5 + 20 minuutin pelirangaistukset.

– Nuori Varjamo ei anna tuumaakaan periksi Mobergille. Ja nyt lähtee! Nyt lähtee isoa moukaria. Nyt painitaan, nyt painitaan kunnolla, C Moren selostaja totesi.

Kuva: tampereenkoovee.fi

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord