IIHF peruu alle 18-vuotiaiden MM-kisat – miesten kisoilla sama kohtalo?

schedule 2 maaliskuun 2020 - 02:09
person Marko Ollonqvist

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF peruu alle 18-vuotiaiden MM-kisat – miesten kisoilla lienee edessä sama kohtalo kahden viikon päästä.

Koronavirus on asettanut jalkapallon EM-kisat sekä olympialaiset vaakalaudalle ja nyt huhtikuulle ajoitetut jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisat tullaan perumaan.

Kansainvälisen Jääkiekkoliiton, IIHF:n, puheenjohtaja Rene Fasel käytännössä ottaen vahvisti asian sveitsiläisen Blickin haastattelussa.

– IIHF:n lääketieteellinen lautakunta kokoontuu parhaillaan Budapestissa ja mitä todennäköisimmin ensimmäinen askel on peruuttaa kaikki maaliskuun kansainväliset turnaukset ja sen myötä kaikki U18-tapahtumat tullaan perumaan.

Leijonien olisi määrä puolustaa maailmanmestaruuttaan tänä keväänä Sveitsin Zürichissä ja Lausannessa järjestettävissä MM-kisoissa, mutta myös miesten kisoja uhkaa sama kohtalo.

– Olemme jatkuvassa yhteydessä kisajärjestäjien kanssa ja analysoimme tilanteen kehittymistä. Me tulemme odottamaan maaliskuun 15. päivään saakka nähdäksemme, miten tämä pandemia kehittyy. Sen jälkeen uskon, että meillä on enemmän kerrottavaa.

Kisojen alkuun on 68 päivää, joten uhka on todellinen: reipas kaksi kuukautta on hyvin lyhyt aika, kun otetaan huomioon globaali tilanne koronaviruksen osalta. Fasel ei kuitenkaan lähtenyt arvioimaan, mikä on todennäköisyys kisojen järjestämiselle.

– Kuten sanoin, seuraamme tämän pandemian kehittymistä ja poliittisia päätöksiä. Mikäli kisat järjestetään, Maailman terveysjärjestö WHO:n rajoitukset ja ohjeistukset tulevat pätemään.

Mikäli IIHF toteaa, että kisojen järjestäminen on ihmisten terveyden kannalta liian suuri riski, kisat tullaan perumaan kokonaan.

– MM-kisoista ei tule mitään “haamukisoja”. En näe siinä mitään ideaa (tyhjille katsomoille pelaamisessa).

Jos kisat toteutuvat, pelaa Leijonat B-lohkossa yhdessä Venäjän, Yhdysvaltojen, Sveitsin, Latvian, Norjan, Italian ja Kazakstanin kanssa.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Kaikki Urheiluvedot.com:n ilmaiset vetovihjeet täältä!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord