Jättiyllätys on valmis – HPK on Suomen mestari vuosimallia 2019!

schedule 4 toukokuun 2019 - 19:14
person Marko Ollonqvist

HPK on Suomen mestari vuosimallia 2019, joukkueen kaadettua ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa Kärpät jatkoerän jälkeen 2-1.

Ottelun avauserässä nähtiin kaksi jäähyä, molempien joukkueiden ottaessa yhden kaksiminuuttisen. Jäähyjen myötä seuranneista erikoistilanteista toinen tuotti myös ottelun avausmaalin.

HPK:n Otto Paajanen istui jäähyaitiossa kaksiminuuttista kampituksesta ja vain kaksi sekuntia ennen jäähyn loppumista Jasper Lindsten iski isännät 1-0-johtoon.

Tarkkaavaista peliä sisällään pitäneen avauserän aikana ei nähty lisämaaleja; HPK:n Emil Larmille kirjattiin kuusi torjuntaa ja Kärppien Veini Vehviläiselle neljä.

***

Toisessa erässä Kärpät painoi hieman HPK:ta aktiivisemmin päälle ja etenkin erän puolivälin tuntumassa kotijoukkue alkoi saada myös maalintekopaikkoja; HPK:n toisen erän toisen kaksiminuuttisen aikana Teemu Kivihalme laukoi kiekon ylärimaan.

Kärpät siis hallitsi ottelutapahtumia, mutta HPK teki erän ainoan maalin. Isännät puolustivat heikosti, jään pintaan kaatunut Valtteri Puustinen löysi takatolpalle nousseen Arto Laatikaisen ja 38-vuotias konkari tasoitti ottelun.

Larmille kirjattiin toisessa erässä yhdeksän torjuntaa ja Vehviläiselle ainoastaan viisi.

Kärpät pysyi myös poissa jäähyaitiosta, kun taas HPK:lle kirjattiin kolme kaksiminuuttista, mikä on tällaisessa pelissä yksinkertaisesti liikaa.

***

Päätöserässä Kärpät muutti ketjukoostumuksiaan ja oli ottelussa niskan päällä.

Hieman ennen kolmannen erän puoliväliä läpiajoon päässeellä Nicklas Lasulla olikin loistava mahdollisuus iskeä isännät 2-1-johtoon, mutta Larmi venyi maalillaan huippupelastukseen, todelliseen gamesaveriin, eikä videotarkistus muuttanut tilannetta.

Kolmannen erän kuvasta kertoi paljon se, että HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen turvautui vajaat seitsemän minuuttia ennen loppua aikalisään, kääntääkseen ottelun kulun.

Kärpät ei saanut kuitenkaan konkretisoitua hyökkäyspään painettaan, ja ottelun hallintaa, maaleiksi; niinpä tämä kertakaikkisen huikea finaalisarja sai todellisen loppuhuipennuksen, kun edessä häämötti jatkoerä.

***

Ottelun jatkoerä käynnistyi yllättävän vauhdikkaasti, eikä tarkkaillen, kuten moni voisi olettaa.

Paras maalintekopaikka siunaantui isäntien Oskar Osalalle, joka ei kuitenkaan päässyt ratkaisevan maalin osalta tolppaa lähemmäksi.

Mitä pidemmälle jatkoerä eteni, sitä enemmän peli siirtyi Kärppien hallintaan ja HPK:lla oli vaikeuksia edistää omaa kiekollista peliään.

Ajassa 73:32 vieraille tarjoutui kuitenkin kultainen mahdollisuus, kun Aleksi Heponiemi otti 2+2 minuutin jäähyn korkeasta mailasta, vieläpä hyökkäyspäässä.

Ja sieltä se sitten tuli: Markus Nenonen iski maalin vajaan kahden minuutin ylivoimapelaamisen jälkeen ja HPK voitti Suomen mestaruuden!

Sensaatio on valmis!

Ratkaisevan maalin syöttivät Niclas Lucenius ja tehot 1+1 ottelussa kerännyt Laatikainen. Ottelun suurin sankari lienee kuitenkin maalivahti Larmi, joka torjui ottelussa 32 laukausta!

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL Pudotuspelit 2019 – tässä otteluparit, ohjelma ja aikataulut!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord