Yhä useampi jalkapalloa seuraava lyö vetoa netticasinoilla

schedule 12 heinäkuun 2021 - 00:34
person Joel Sallinen

Jalkapallo kuuluu suosituimpiin penkkiurheilulajeihin, ja Huuhkajien menestyksen synnyttämä jalkapallohuuma on nostanut sen yhä suositummaksi lajiksi, ja jopa miljoonat silmäparit Suomessa tapittavat tiiviisti otteluita. Jotkut tyytyvät pelien katseluun, mutta monille jalkapalloilua seuraaville myös vedonlyönti kuuluu olennaisena osana pakettiin, sillä se lisää jännitystä entisestään. Tuskin mikään on yhtä kutkuttavaa kuin jännittää sekä oman suosikkijoukkueensa voiton puolesta että sitä, onnistuuko veikkaamaan pelin lopputuleman tai vaikkapa ensimmäisen maalintekijän oikein.

Jalkapallo on paitsi maailman suosituin urheilulaji, myös suosituin kohde vedonlyöntiä harrastavien keskuudessa. Siinä missä vielä Etelä-Afrikassa järjestetyissä jalkapallon MM-kisoissa vuonna 2010 valtaosa lajia seuraavista täytti vedonlyöntitositteensa perinteisten kanavien kautta, on EURO 2020 -kisoissa tilanne täysin eri. Ei ole epäilystäkään siitä, että reilun kymmenen vuoden aikana netticasinot ovat lyöneet itsensä toden teolla läpi. Tässä artikkelissa perehdytään tarkemmin netticasinoiden kasvavaan suosioon vedonlyöntialustoina.


Kuva: Pixabay

Nettikasinot jyräävät vedonlyöntimarkkinoilla

Vaikka perinteinen kioskilla tai muussa vedonlyöntipisteessä veikkaaminen on vielä voimissaan, on sen suosio hiljalleen hiipumassa. Perinteiset vedonlyöntitositteet ovat vähitellen väistymässä helpompien ja nopeampien vaihtoehtojen tieltä, ja joidenkin arvioiden mukaan kansainvälisen rahapeliteollisuuden netissä ennakoidaan kasvavan 11 prosentin vuositahtia vähintään vuoteen 2024 saakka.

Moni penkkiurheilija on huomannut, että nettikasinot tarjoavat tätä nykyä varsin kattavasti vedonlyöntikohteita. Suosituimmat urheilulajit, kuten jalkapallo, jääkiekko, koripallo ja moottoriurheilu, ovat tarjolla erittäin laajalti melkeinpä jokaisella urheiluvedonlyönnin tarjontaansa sisällyttäneellä nettikasinolla. Erot eri vedonlyöntisivustojen välillä korostuvatkin ennen kaikkea vedonlyöntikohteiden monipuolisuudessa. Parhaimmillaan netticasinot sisältävät jopa kymmeniä eri urheilulajeja ja harvinaisempiakin vaihtoehtoja. Mikäli esimerkiksi e-urheilu tai jokin hyvin spesifi laji kiinnostaa, kannattaa vedonlyöntisivustoa valitessa olla tarkempi ja varmistua siitä, että se täyttää omat tarpeet vedonlyönnin suhteen riittävän hyvin.

Miten nettivedonlyönti jalkapallossa toimii?

Joka viikko netissä julkaistaan vedonlyöntikohteita tuhansissa jalkapallo-otteluissa. Veikkaustoimistot tarjoavat kertoimet todennäköisyyksien perusteella määrättyyn otteluun. Tyypillisiä vedonlyöntikohteita ovat esimerkiksi ottelun maalien kokonaismäärä, kulmapaikkojen lukumäärä, punaiset ja keltaiset kortit ja yksittäisten maalintekijöiden nimet. Kirjo on huomattavasti laajempi kuin perinteisissä veikkauspisteissä vetoa lyötäessä, joka luonnollisesti selittää myös osaltaan nettisivustojen suosion nopeaa nousua.

Monet vedonlyöntiä jalkapalloon tarjoavat sivustot on varustettu myös tilastoilla tai muilla informatiivisilla osioilla, joista veikkaamista suunnitteleva voi saada paremman käsityksen eri pelaajien tai joukkueiden suoriutumisesta aiemmissa turnauksissa. Etenkin jos jokin joukkue on hiukan vieraampi tai jos jalkapallo on vasta hiljattain ruvennut kiinnostamaan, voi olla järkevää perehtyä etukäteen pelillisiin tilastoihin ennen oikean rahan sijoittamista vedonlyöntiin.

Nettiympäristö avaa uusia ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia

Sitä mukaa kun netissä pelaaminen ja veikkaaminen yleistyy, ilmestyy palveluita tarjoaville sivustoille uusia toteutuksia ja tapoja hyödyntää viimeisimpiä teknologioita. Jo vuosikausien ajan nettikasinoilla on pauhattu alan immersiivisyyden kasvusta. Tästä hyötyvät tietenkin myös jalkapalloa seuraavat vedonlyöjät, sillä sivustot tarjoavat aiempaa laadukkaampia ja mukaansatempaavampia käyttäjäelämyksiä.

Maailmanlaajuisesti jopa noin neljän miljardin ihmisen arvioidaan omistavan nykyään älypuhelimen. Suomessa luvut ovat erityisen korkeat, sillä jo vuonna 2018 arvioitiin, että jopa 86 prosenttia suomalaisista omistaa älypuhelimen. Näiden tilastojen varjossa onkin aivan selvää, että monille ensisijainen valinta vedonlyönnin harjoittamiseen on mobiililaite, joka kulkee näppärästi mukana kaikkialle aina kotisohvalta jalkapallo-otteluun paikan päälle. Mobiilivedonlyönnin kasvun myötä monet sivustot tarjoavat nyt mahdollisuuden myös live-vedonlyöntiin, jossa jalkapalloa tai muuta lajia seuraava voi ottelun käynnistyttyäkin jatkaa vetojen asettamista. Tyypillinen esimerkki tästä voi olla vaikkapa seuraavan maalintekijän veikkaaminen pelin ollessa erätauolla.

Immersiivisyyden uskotaan lisääntyvän vinhaa tahtia jo lähivuosina sitä mukaa kun teknologia kehittyy. Erilaisten virtuaalitodellisuutta tai lisättyä todellisuutta hyödyntävien teknologioiden on povattu jo jonkin aikaa rantautuvan nettikasinoille ja sen myötä myös vedonlyöntiin, mutta toistaiseksi niiden suurta läpimurtoa vielä odotetaan. Kun näin tapahtuu, on perinteisten vedonlyöntikanavien asema epäilemättä aidosti uhattuna.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord