VIDEO: Sebastian Aho iski huikean voittomaalin jatkoajalla – Chicago-puolustus solmuun!

schedule 13 marraskuun 2018 - 07:40
person Marko Ollonqvist

Sebastian Aho iski huikean voittomaalin jatkoajalla, kun Carolina Hurricanes nousi kahden maalin takaa-ajomatkalta 3-2-voittoon Chicago Blackhawksista.

Chicago Blackhawks siirtyi ottelussa 1-0-johtoon, kun ottelua oli pelattuna alle kymmenen minuuttia. Maalista vastasi joukkueen kapteeni Jonathan Toews, joka ohjasi suomalaistulokas Henri Jokiharjun laukauksen ex-Blackhawks-vahti Scott Darlingin selän taakse.

Kun ottelu oli ehtinyt juuri ylittää puolivälin, iski Alex DeBrincat vieraat jo kahden maalin karkumatkalle ja koko aiemman uransa Hurricanesin maalia vartioinut Cam Ward näytti saavan täydellisen ensimmäisen vierailun vanhaan kotihalliinsa.

Ajassa 34:07 isännät tulivat kuitenkin maalin päähän, kun Teuvo Teräväinen kavensi ylivoimalla. Hän tälläsi kiekon suoraan Sebastian Ahon aloitusvoiton jälkeen Wardin taakse.

Edellisestä ehti kulua vain reipas minuutti. Jokiharju istui jäähypenkillä ja Micheal Ferland toi hurrikaanipaidat jo tasoihin. Ottelu eteni lopulta jatkoajalle saakka, jossa Aho ratkaisi koko homman upealla yksilösuorituksellaan.

Aho on kääntänyt nyt kolmen ottelun pisteettömän putkensa kolmen ottelun mittaiseksi pisteputkeksi, jonka aikana hän on tehnyt pisteet 1+4.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Nyt on kova tarjous! NordicBetilta 50 euron riskitön veto

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord