VIDEO: Patrik Laine tälläsi hattutempun – kaksi syntyi tasaviisikoin!

schedule 20 marraskuun 2018 - 07:42
person Marko Ollonqvist

Winnipeg Jetsin suomalaislaituri Patrik Laine tälläsi hattutempun ja maaleistaan hän iski kaksi tasaviisikoin sekä yhden tyhjään maaliin.

Kuluvan kauden aikana Patrik Laineen ympärillä puhetta on aiheuttanut paljon hänen viisikkopelaamisensa – nimenomaan hyökkäyspään osalta: ennen viime yön ottelua Vancouver Canucksia vastaan Laineella oli kasassa kahdeksan maalia ja niistä peräti seitsemän oli syntynyt ylivoimalla.

Winnipeg Jetsin päävalmentaja Paul Maurice on kuitenkin kehunut koko ajan Laineen tekemistä nimenomaan puolustusalueella ja viime peleissä meno hyökkäyspäässä on näyttänyt ottelu ottelulta paremmalta, kuten myös Maurice on ääneen noteerannut.

Niinpä ei ollut mikään yllätys, kun Laine iski kauden toisen tasaviisikoin tekemänsä maalin yön kierroksella Canucksin verkkoon. Maali syntyi ajassa 30:04 ja kyseessä oli Jetsin 4-1-johtomaali.

Osuma oli siinä mielessä koominen, että kaksi Canucks-pelaaja törmäilivät omalla alueellaan toisiinsa, kiekko päätyi Kyle Connorille, joka vapautti Laineen maalintekoon parhaalle maalintekosektorille.

Eikä homma jäänyt siihen, vaan vauhtiin päästyään Laine osui myös toistamiseen tasaviisikoin pelattaessa, kun hän naulasi ajassa 54:11 joukkueensa 5-3-johtoon.

Lopulta Laine iski kiekon vielä tyhjään maaliin ajassa 58:08, joten nuori suomalaislaituri merkkautti tililleen jo kauden toisen hattutemppunsa.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Nyt on kova tarjous! NordicBetilta 50 euron riskitön veto

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord