Valtteri Bottas veti herneet nenään pomonsa puheista – oikoi myöhemmin kommenttejaan

schedule 30 heinäkuun 2018 - 00:14
person Marko Ollonqvist

Valtteri Bottas veti herneet nenään pomonsa kommenteista, täysin ymmärrettävästi, kun tämä kutsui häntä “loistavaksi siipimieheksi”.

Unkarin F1-kisa oli draamaa täynnä, etenkin loppuhetkien osalta. Valtteri Bottas piti pitkään hallussaan kilpailun toista sijaa, mutta joutui lopulta antautua Sebastian Vettelille, kun suomalaisen renkaat olivat loppu.

Vettelin ohittaessa Bottaksen, suomalaiskuski osui Ferrari-kuljettajaan ja myöhemmin Bottas kolaroi myös Daniel Ricciardon, saaden kisan jälkeen kymmenen sekunnin aikasakon. Lopulta sekä Kimi Räikkönen että Ricciardo ohittivat hänet ja Bottas sijoittui kisassa viidenneksi.

Myös kisan jälkeen tapahtui, sillä Bottas oli todella tuohtunut lopputulokseen ja mitä todennäköisimmin ylipäätään viime kisoihinsa; esimerkiksi Silverstonessa hän menetti voittonsa – kiitos kuluneiden renkaiden. Viimeinen niitti oli, kun hän kuuli tallipäällikkö Toto Wolffin kutsuneen häntä Autosportille “loistavaksi siipimieheksi”.

– Siipimies-sana sattuu. Meidän täytynee jutella asiasta, Bottas kommentoi pomonsa kommentteja lukuisten TV-kameroiden äärellä.

Bottas tunnetaan kuljettajana, joka ei todellakaan anna kärkkäitä kommentteja, joten hänen puheensa olivat yllätys. Lopulta hän oikoikin sanomisiaan henkilökohtaisella Twitter-tilillään.

– Ilmoilla on asiayhteydestä irrotettuja uutisia: en ole vaatinut tapaamista pomojen kanssa, liittyen Toton kommentteihin siitä, että olin loistava siipimies tässä kisassa. Sille ei ole mitään tarvetta. Olin pettynyt lopputulokseeni ja näin hetkellisesti kaikki asiat negatiivisessa mielessä. Tiedän, mitä hän puheillaan tarkoitti.

– Hän olisi sanonut tismalleen samoin Lewiksestä (Hamilton), jos hän olisi ollut samanlaisessa tilanteessa ja ajanut samanlaisen kisan. Olemme kuljettajina tasavertaisessa asemassa ja luotan tässä asiassa tiimiini sataprosenttisesti. Kaikki siis hyvin. Jatkamme vain työntekoa ja kyllä se sieltä vielä tulee.

Myös Wolff oli avannut siipimies-lausuntojaan.

– Asiat, joista ei olla keskusteltu kahdenkeskisesti, tulevat esille väärällä tavalla. Lähdettyään kakkosruudusta, Valtterin kisa oli loistava siipimies-kisa ja se (kyseinen sana) ei liity maailmanmestaruustaisteluun. Meillä ei ole ykkös- tai kakkoskuskia – kyse oli vain siitä, miten hän kilpaili.

– Olimme yllättyneitä, miten hän pystyi pitämään Sebastianin ja Kimin takanaan 25 kierroksen ajan, tai jotain sinne päin, ja tiesimme viimeisten viiden kierroksen olevan todella kriittisiä. Hän olisi ansainnut sijoittua toiseksi, siis sijalle, jolta hän aloitti kisan ja jolla hän oli ensimmäisen kierroksen jälkeen.

– Mutta sanotteko, että ehkä siipimies-sana ei tee hänelle oikeutta? Hän ajoi juuri sensaatiomaisen kisan ja auttoi omalta osaltaan Lewisiä rakentamaan johtoasemansa.

Lue myös:
VIDEO: KuPS-vahti Otso Virtaselta nähtiin karmea moka – puski pallon omiin!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord