TPS teki todellisen huippuhankinnan – Topi Jaakola siirtyy Turkuun

schedule 4 syyskuun 2018 - 11:20
person Marko Ollonqvist

Viime kaudella HV71:en alakerrassa häärinyt Topi Jaakola siirtyy Turkuun ja Turun Palloseuraan yksivuotisella pelaajasopimuksella.

TPS on vahvistanut alakertaansa todellisella huippuhankinnalla näin uuden Liiga-kauden kynnyksellä. Seuran puolustusta saapuu nimittäin vahvistamaan Leijonien vakiokasvoihin lukeutuva Topi Jaakola.

– Saimme tavoitteellisen ja päämäärätietoisen pelaajan joukkueeseemme, Helsingin Jokerien ajoilta Jaakolan tunteva TPS-päävalmentaja Kalle Kaskinen hehkuttaa seuran tiedotteessa.

Jaakola vietti viime kauden SHL-seura HV71:ssä, jossa hän teki 39 runkosarjaotteluun tehot 2+6. Sitä edeltävät viisi kautta kokenut oululaispeluri vietti KHL:ssä.

– Topi on puolustaja, joka tuo meille johtajuutta ja kokemusta. Erinomaista, että pääsimme yhteisymmärrykseen sopimusneuvottelujen jälkeen, TPS:n urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki kehuu.

Ennen TPS-sopimustaan Jaakola oli edustanut Liigassa ainoastaan Kärppiä, jossa hän voitti aikanaan neljä Suomen mestaruutta. Lisäksi 34-vuotias puolustaja on vuoden 2011 maailmanmestari.

– Tuntuu todella hyvältä liittyä TPS:n mukaan. Haluan tuoda joukkueeseen johtajuutta niin kaukaloon kuin kaukalon ulkopuolellekin. Meillä on kilpailukykyinen joukkue, mutta vasta arki ulosmittaa meidän oikean kilpailukyvyn. Tästä lähdetään liikkeelle, Jaakola näkee.

Lue myös:
Kommentti: Helsingin Jokereista on tullut KHL-seura!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord