Serie B:ssä pelaavan Palermon omistaja myi seuran vain 10 eurolla – “Tarkoitus oli saada joku jatkamaan työtäni”

schedule 1 joulukuun 2018 - 21:16
person Teemu Sohkanen

Serie B:ssä pelaavan Palermon omistaja myi seuran vain 10 eurolla. Seuran entinen 77-vuotias omistaja oli Maurizio Zamparini.

Seura myytiin lauantaina lontoolaisyhtiölle vain 10 eurolla, kertoi Maurizio Zamparini. Seuran ostaneen yhtiön nimeä Zamparini ei kuitenkaan kertonut.

77-vuotias Zamparini osti Palermon vuonna 2002, ja onnistui nostamaan seuran Serie A:han kaudella 2004-2005 yli 30 vuoden tauon jälkeen.

Tällä hetkellä Palermo pelaa jälleen Serie B:ssä, pudottuaan Serie A:sta vuonna 2014. Ennen takaisin Serie B:hen tippumista joukkueen kokoonpanosssa pelasivat muun muassa Edinson Cavani, Javier Pastore ja Paulo Dybala.

Zamparinin aikana Palermossa ollaan nähty huima määrä eri managereja. Seurassa nähtiin Zamparini aikakaudella 45 eri manageria kokeilemassa onneaan.

Zamparini kertoi myyneen seuransa taloudellisista syistä.

– Tarkoitus oli saada joku jatkamaan työtäni suuremmalla taloudellisella voimalla, ja mahdollisuus tehdä investointeja, joihin minä en enää kykenisi.

– Uudet lontoolaisomistajat tulevat aloittamaan sekä stadionin että harjoituskenttien parantamisen.

Palermo johtaa tällä hetkellä Serie B:tä. Joukkueen managerina toimii entinen italialaishyökkääjä Roberto Stellone.

Lue myös:
Nyt on kova! Betsafe tarjoaa riskittömiä vetoja loppuvuoden ajan!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord