Ruotsin menestys käy toimittajalle kalliiksi – joutuu tatuoida makkara-lauseen ihoonsa

schedule 5 heinäkuun 2018 - 12:09
person Marko Ollonqvist

Ruotsin menestys jalkapallon MM-kisoissa käy Eurosportin toimittajalle kalliiksi, sillä hän joutuu tatuoida makkaraan liittyvän lauseen iholleen.

Eurosportilla työskentelevä Jonas Dahlquist teki Venäjällä pelattavien jalkapallon MM-kisojen alkulohkovaiheen jälkeen lupauksen, kun Ruotsi vei nimiinsä oman lohkonsa ja eteni pudotuspeleihin: hän oli niin innoissaan, että lupautui tatuoimaan makkaraan liittyvän lausahduksen iholleen, jos maa selviytyy puolivälieriin.

– Jos etenemme puolivälieriin, tatuoin iholleni “jos tarjolla on makkaraa, se olkoot makkaraa”, Dahlquist kirjoitti Twitter-tilillään.

Ja niinhän siinä kävi, että Ruotsi selviytyi kahdeksan parhaan joukkoon, kun se kaatoi neljännesvälierissä Sveitsin lukemin 1-0.

Mutta miksi juuri makkaraan? Koska Ruotsin valmentajana toimiva Janne Anderson tunnetaan todellisena makkaran suurkuluttajana.

– Jos makkaraa on tarjolla, sitten syödään makkaraa, Anderson vastaili Aftonbladetin uteluihin siitä, aikooko hän pitää kiinni “ruokavaliostaan” myös Venäjällä.

Aftonbladet tavoitti Dahlquistin kommentoimaan lupaustaan ja hän toden totta aikoo pitää siitä myös kiinni.

– Sinun on seistävä sanojesi takana. Hoidan asian kuntoon, kunhan palaan kotiin lomaltani.

– Avopuolisoni ei tiennyt tästä äärimmäisen kypsästä lupauksestani mitään. Kerroin hänelle päätösvihellyksen jälkeen (Sveitsi-ottelu) ja se katse, jonka sain kerrottuani asiasta – sitä on hyvin vaikea kuvailla.

Kyseessä on siis tribuutti Andersonille, mutta Dahlquist pitää lausetta myös erinomaisena sitaattina.

– Ennen kaikkea kyse on siitä, että se on erinomainen sitaatti, koska rakastan makkaraa ja samalla kärsin jonkin sortin neljänkympin kriisistä, minkä seurauksena olen saanut kaikkia puolisäälittäviä tatuointi-ideoita.

– Koko elämäni on seurausta puolivillaisista päätöksistä ja siitä huolimatta kaikki on sujunut kohtalaisesti.

Nähtäväksi jää, onko Dahlquist suunnittelemassa uusia lupauksia mahdollisia kultajuhlia ajatellen. Ehkä ne olisi kuitenkin parempi pitää jatkossa täysin omana tietonaan.

Lue myös:
O Jogo: Cristiano Ronaldo sanoi “kyllä” Juventukselle – välit Pereziin poikki

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord