Pohtiko Tuukka Rask NHL-uransa lopettamista? – “Äkillinen lopettaminen ei olisi ollut oikea päätös”

schedule 14 marraskuun 2018 - 03:58
person Marko Ollonqvist

Pohtiko Tuukka Rask NHL-uransa lopettamista? Hän kiisti asian, mutta ei kuitenkaan tyrmännyt ajatusta sillä tavalla kuin olisi voinut olettaa.

Tuukka Raskin alkukausi on ollut todella heikko ja hänen torjuntatilastonsa kahdeksasta ottelusta, joista hän on aloittanut seitsemän, ovat 90,10/3.05.

Kun samaan aikaan kesällä seuraan saapunut Jaroslav Halak on torjunut kaksi nollapeliä, päästänyt keskiarvolta selkänsä taakse ainoastaan 1.77 maalia ottelua kohden ja pysäyttänyt kiekot 94,50 prosentin varmuudella, on Rask enemmän tai vähemmän hävinnyt ykkösvahdin tonttinsa slovakialaiselle.

Viime aikoina Bostonin suunnalla puheenaiheeksi on noussut Raskin mystinen poissaolo. Hänen kerrottiin olevan poissa Bruinsin vahvuudesta henkilökohtaisista syistä, eikä asiasta ole hiiskuttu julkisuuteen sen enempää tietoa.

Rask on kuitenkin nyt palannut takaisin joukkueensa vahvuuteen ja hänen Boston Heraldille antamansa haastattelun pohjalta vaikuttaisi siltä, että kyse oli pattereiden lataamisesta ja aloite tälle on tullut selkeästi suomalaiselta itseltään.

– Minulla on työ ja se on olla Boston Bruinsin maalivahti. Toinen tittelini on olla perheellinen mies ja nyt koitti hetki, jolloin koin syvällä sydämessäni, että minun täytyi ottaa aikaa perheelleni ja laittaa asiat oikean reilaan.

– Siihen meni kolme päivää. Nyt olen takaisin töissä ja olen valmis taistelemaan näiden kavereiden kanssa, Rask totesi viitaten joukkuekavereihinsa.

Raskin poissaolon aikana ilmoilla oli puheita jopa siitä, että hän saattaisi päättää pelaajauransa, mutta Rask itse kiisti tämän Boston Heraldin haastattelussa.

Joka tapauksessa Raskin kommentoinnissa uransa päättämisen suhteen mielenkiintoista on se, että hän ei tyrmännyt sitä sillä tasolla, kuten sopisi olettaa.

– Kyse ei ollut urani päättämisestä. Isoa kuvaa katsottaessa parin päivän poissaolo ei vaikuta juurikaan uraasi. Mutta äkillinen uran lopettaminen ei olisi ollut oikea päätös.

Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy toivoo, että pieni tauko jääkiekosta toisi toivotunlaisen muutoksen 31-vuotiaan Raskin, jonka nykyinen sopimus tuo hänelle 7 miljoonaa dollaria kaudessa ja ulottuu vuoteen 2021 saakka, pelaamiseen.

– Hän on ollut täällä todella pitkään ja hän on iso osa tätä seuraa, joten on hienoa nähdä hänet takaisin. Toivottavasti tämä aika sivussa oli sitä, mitä hän tarvitsi päästäkseen tasolleen ja hän on jälleen valmis töihin. Se tulee olemaan suhtautumisemme tähän tilanteeseen ja katsotaan, miten asiat etenevät.

Raskin alkukausi oli myös viime kaudella todella vaikea: hän voitti loka- ja marraskuun aikana pelaamistaan 14 ottelusta ainoastaan neljä ja torjuntaprosentti oli alle 90:än.

Seuraavien kuukausien aikana hän voitti kuitenkin 40:stä pelaamastaan ottelusta peräti 30 ja esimerkiksi joulukuun, tammikuun ja helmikuun aikana nähtiin yli kahden kuukauden mittainen jakso, jonka aikana Bruins ei jäänyt kertaakaan pisteittä, kun Rask oli tolppien välissä.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Nyt on kova tarjous! NordicBetilta 50 euron riskitön veto

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord