Agentin puheet muuttuivat melkoisesti – Pavel Datsyuk tekee NHL-paluun?

schedule 25 tammikuun 2019 - 10:02
person Marko Ollonqvist

Pavel Datsyuk tekee NHL-paluun? 40-vuotiaan venäläissentterin agentti kiisti vain vähän aikaa sitten huhut paluusta lähes täysin.

Kolmatta kautta KHL:ssä pelaavan Pavel Datsyukin mahdollisesta paluusta takaisin NHL:ään oli puheita hyvin tarkalleen kuukausi sitten. Tuolloin “venäläistaikurin” agenttina toimiva Dan Milstein kuitenkin kiisti huhujen paikkansapitävyyden.

Vaan nyt ääni kellossa vaikuttaa muuttuneen lähes täysin ja tällä kaudella 45 KHL-ottelussa tehot 9+25=34 iskeneen Datsyukin kohdalla paluu saattaa olla sittenkin jopa enemmän kuin mahdollista.

– Sen voin sanoa, että Pavel ei ole valmis lopettamaan pelaamista vielä lähivuosina, joten päätös tulee tapahtumaan kahden vaihtoehdon välillä – lähteäkö Amerikkaan vai jäädäkö jatkamaan uraa KHL:ssä, Milstein kommentoi TSN:lle.

– Pavel jätti Detroitin taakseen kolme vuotta sitten omasta halustaan. Se sama halu voi viedä hänet takaisin.

Vaikka Datsyukilla onkin jo ikää, Milstein kertoi, ettei kokeneella venäläisellä olisi varmastikaan pulaa ottajista.

Oman mielenkiintoisen lisämausteensa paluuseen toisi yksi seikka: Datsyuk on aiemmin sanonut, että hänelle on olemassa NHL:ssä vain yksi seura Detroit Red Wings.

Toisaalta Red Wings ei välttämättä kuulu niihin Datsyukin allekirjoituksen aktiivisimpiin jahtaajiin, sillä seurassa on käännetty uusi sivu ja kaikki panostus on nuorissa pelaajissa.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
TIEDOTE: UV:n tiimi uudistuu – Aleksi Valavuori ei jatka Urheiluvedoissa

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord