TPS:n ykkösnimet tehoilivat – Oula Palveen kova vire jatkui hattutempulla!

schedule 20 syyskuun 2018 - 21:05
person Marko Ollonqvist

Kesken viime kauden TPS:ään siirtyneen Oula Palveen kova vire jatkui hattutempulla, kun turkulaisjoukkue takoi KooKoota vastaan taululle lukemat 6-3.

26-vuotias Oula Palve oli aloittanut kautensa tehokkaasti, sillä miehen tilillä oli kolmesta ensimmäisestä ottelusta tehot 2+1. Toisin sanoen hän oli pelannut piste per peli -tahdilla ja tänään tuo tahti vain kiihtyi.

Palve, joka on nyt pelannut TPS:ssä urallaan 20 ottelua ja tehtaillut niissä tehot 10+14=24, nimittäin niittasi KooKoon verkkoon hattutempun, viimeistellen ylivoimalla joukkueensa 1-0- ja 2-0-maalit sekä tasaviisikoin TPS:n 4-3-johtomaalin.

Varsin tehokkaalla tuulella olivat myös Ilari Filppula (1+2), Kaapo Kakko (0+2), TPS-debyyttinsä tehnyt Petteri Wirtanen (0+2) sekä Ilkka Heikkinen (0+2).

KooKoon tehokkain oli tehot 1+1 kerännyt Erik Karlsson. Lisäksi Liigan pistepörssin piikkipaikalle tehoin 4+3 siirtynyt Malte Strömwall ja Toni Suuronen onnistuivat niin ikään maalinteossa.

TPS johti ottelua parhaimmillaan 3-0, mutta päästi mopon karkaamaan tilapäisesti käsistä, kun KooKoo nousi surkeasti sujuneen avauserän jälkeen toisessa erässä kolmen maalin takaa tasoihin. Päätöserässä TPS kuitenkin teki tarvittavat maalit ja voitti ottelun siis lopulta lukemin 6-3.

KooKoon osalta alkukausi on ollut täysin käsittämätöntä maalijuhlaa: se on pelannut nyt neljä ottelua, tehnyt niissä 19 maalia ja päästänyt 22 osumaa. Keskiarvolta kouvolalaisten peleissä on siis nähty ottelua kohden 10.25 maalia.

Illan toisessa ottelussa HIFK kaatoi kotonaan HPK:n lukemin 6-2. Helsinkiläisiltä kahden pisteen iltaa viettivät Teemu Eronen (1+1), Juhani Tyrväinen (1+1), Joonas Rask (0+2) sekä Kyle Quincey (0+2). Kotijoukkueen tehokkain pelaaja oli puolestaan tehot 1+2 nakuttanut Erik Thorell. Vieraiden tehokkain oli kahdesti osunut Otto Paajanen.

Lue myös:
Max Domi täräytti paljaalla nyrkillä kasvoihin – Aaron Ekbladin naama pahasti auki

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord