Hieno uutinen: Michael Schumacherin tilassa tapahtunut muutos parempaan

schedule 17 joulukuun 2018 - 13:53
person Marko Ollonqvist

Hieman vajaa viisi vuotta sitten vakavasti lasketteluonnettomuudessa loukkaantuneen Michael Schumacherin tilassa tapahtunut muutos parempaan.

F1-legenda Michael Schumacherin onnettomuudesta tulee kuluneeksi kuluvan kuun 29. päivä viisi vuotta. Entinen saksalaiskuljettaja oli tuolloin laskettelemassa poikansa Mickin kanssa Ranskan Alpeilla. Schumacher kaatui ja löi päänsä kiveen sellaisella voimalla, että hänen kypäränsä halkesi.

Onnettomuuden seurauksena Schumacherin aivoihin tuli useita veritulppia, joista osa saatiin poistettua leikkauksella, mutta osaa ei. Tästä syystä hänelle jäi elinikäinen aivovamma ja marraskuussa tulleiden tietojen mukaan Schumacher ei pysty kävellä tai puhua.

Nyt Sveitsin suunnalta kantautuu kuitenkin hyviä uutisia, mikäli The MailOnlinea käy uskominen. Schumacherin jopa yli 50 000 euroa viikossa maksaneet fysioterapiahoidot ovat nimittäin auttaneet, eikä tammikuussa 50 vuotta täyttävä saksalainen ole enää vuoteen oma.

Schumacherin omaiset eivät ole halunneet kertoa entisen Ferrari-tähden tilasta julkisuuteen ja useiden lähteiden mukaan jokainen, joka on nähnyt hänet, on joutunut allekirjoittamaan ensiksi vaitiolosopimuksen.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
LeoVegas arpoo unelmien lomamatkan Lappiin!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord