Leicesterin helikopteriturmasta lisätietoja – takaroottori oli pahasti vaurioitunut

schedule 6 joulukuun 2018 - 20:32
person Teemu Sohkanen

Leicesterin helikopteriturmasta lisätietoja. Kuukausi surullisen onnettomuuden jälkeen onnettomuusraportti tapaturmasta on saapunut.

Leicesterin omistaja Vichai Srivaddhanaprabha ja neljä muuta henkilöä joutuivat hirveään helikopterionnettomuuteen lokakuun lopussa.

Kopteri syöksyi maahan Leicesterin King Power Stadiumin ulkopuolella lokakuun 27. päivänä West Ham -ottelun jälkeen.

Lento-onnettomuuksien tutkintajärjestö AAIB:n raportin mukaan kopterin takaroottori oli pahasti vaurioitunut. Videokuvista oli nähtävissä, kuinka helikopteri heilui pahasti ilmassa ennen putoamista.

Asiantuntijat paikansivat teknisen vian takaroottorissa jo aikaisemmin, mutta onnettomuustutkijat puolestaan saivat selville viime päivinä, että ohjaamonpoljinpäiden vipuja roottorin ohjausakselissa ei oltu kunnolla kiinnitetty.

Myös lukitusmutteri ja tapinpidike olivat löystyneet takaroottorissa ja tarttuneet kiinni toisiinsa. Osien olisi pitänyt olla erillään toisistaan.

Todisteiden myötä raportti kertoo, että kopterin lentäjä menetti ha

llinnan takaroottorin toimintalaitteen ohjausakselin irrottua vipumekanismista.

Tutkinta jatkuu edelleen, eikä täysin selvää syytä onnettomuudelle vielä olla saatu. Raportti kuitenkin todistaa useiden teknisten vikojen vaikuttaneen tapaturmaan.

Lue myös:
Nyt on kova! Betsafe tarjoaa riskittömiä vetoja loppuvuoden ajan!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord