KUVA: Peter Cech on jäätävässä tikissä – jättimäinen muutos viime kauteen!

schedule 21 heinäkuun 2018 - 02:23
person Marko Ollonqvist

Peter Cech on hurjassa tikissä ja harjoituskauden myötä täysin erilainen ruumiinrakenteeltaan kuin hän oli vielä muutama kuukausi sitten.

Arsenal hankki tänä kesänä Bayer Leverkusenista Bernd Lenon. Lähtökohtaisesti nuori saksalaisvahti on pohjoislontoolaisten uusi ykkösvahti ja siten syrjäyttämässä kokeneen Peter Cechin kakkoseksi.

Tilannetta ei voida pitää millään tavalla yllättävänä, sillä kokeneesta Cechistä ei ollut enää viime kaudella kannattelemaan joukkuettaan, vaan hänen parhaat vuotensa näyttivät olevan auttamatta taakse jäänyttä elämää.

Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että Cech on päättänyt muuttaa radikaalisti kesäharjoitteluaan palatakseen takaisin huipulle, ja se näkyy. Pitkänä ja hoikkana maalivahtina tunnettu 36-vuotias tsekki on nimittäin hurjassa fyysisessä kunnossa ja lihasmassaa on tullut valtavasti lisää.

Tältä muodonmuutos näyttää:

Nähtäväksi jää, miten muutos ruumiinrakenteessa vaikuttaa Cechin tekemiseen, mutta varmaa on se, että se näkyy tavalla tai toisella.

Toki on myös mahdollista, että hänen ensi kauden iskukykynsä nähdään jossain muussa seurassa, sillä Arsenal aikoo luopua joko Cechistä tai David Ospinasta.

Lähtökohtaisesti Arsenal haluaisi luopua Ospinasta, mutta aivan viime päivinä Cech on yhdistetty Chelseaan, jossa hän torjui vuodet 2004-2015.

Lue myös:
VIDEO: Petteri Forsell laukoi huikean maalin – karmaiseva pommi!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord