KUVA: Nico Rosberg viittasi suomalaisuuteensa – huomautti olevansa Kimin edellä voittotilastossa!

schedule 22 lokakuun 2018 - 09:19
person Marko Ollonqvist

F1-uransa toissa kauteen lopettanut Nico Rosberg viittasi suomalaisuuteensa ja “huomautti” olevansa Kimi Räikkösen edellä voittotilastossa.

Kimi Räikkösestä tuli sunnuntaina ajamansa voiton myötä kaikkien aikojen eniten F1-osakilpailuvoittoja napannut suomalaiskuljettaja. Kaiken kaikkiaan 39-vuotiaalla konkarilla on niitä plakkarissa nyt 21 ja hän siis jätti 20 voittoa ajaneen Mika Häkkisen taakseen.

Kun F1-sarjan virallisella Twitter-tilillä julkaistiin tähän liittyvä twiitti, vuoden 2016 maailmanmestari Nico Rosberg otti siihen kantaa postaamalla nimensä ja ajamiensa voittojen määrän.

Twiitillään Rosberg viittasi, luonnollisesti humoristiseen sävyyn – tai ainakin näin voisi olettaa – siihen, että hän on puoliksi suomalainen.

Periaatteessa Rosberg on eniten voittoja ajanut suomalaiskuljettaja, ja näin ollen suomalaisvoittoja olisi F1-sarjan historiassa nähty yhteensä 73 kappaletta, mutta käytännössä ottaen tilanne on toinen: hän ajoi F1:ssä saksalaiskuljettajana.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:

VIDEO: Niki Juusela repesi liitoksistaan – Kimi Räikkönen voitti ja ohitti Mika Häkkisen!

VIDEO: Kimi Räikkösen kommentti tiimiradiossa kertoi kaiken oleellisen – “V*ttu vihdoin”

Kimi Räikkönen teki historiaa historiallisena päivänä – tasan 11 vuotta maailmanmestaruudesta

VIDEO: Kimi Räikkönen juhlimiskysymykseen: “En usko, että riippuu bonuksesta, menemmekö vai emme”

KUVA: F1-sarjan Twitter-tililläkin innostuttiin – “Et koskaan pääse kimimäiseen cooliuteen”

Kimi Räikkönen kommentoi putken katkeamista – “Osoitin ihmisten näkemykset vääriksi”

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord