KUVA: Karmaiseva ero – näin NHL-vahtien varusteet ovat kehittyneet 60 vuodessa!

schedule 21 elokuun 2018 - 06:09
person Marko Ollonqvist

Valokuvat Glenn Hallin ja Carey Pricen rintapanssareista konkretisoivat sen, miten paljon NHL-vahtien varusteet ovat kehittyneet 60 vuodessa.

Kun elettiin 1950- ja 1960-lukuja, maalivahtien varusteet NHL:ssä olivat lähestulkoon olemattomat. Ne saattoivat pehmentää kiekon voimaa hieman, mutta vain hieman.

Nykypäivän varusteet sen sijaan ovat viimeisen päälle hiottuja luomuksia, joten laukauksen aiheuttama kipu on pääosin vieras käsite maalivahdeille, ellei sitten mukaan lasketa yksittäisiä mustelmia.

Toki pelikin oli erilaista ja maalivahdit eivät kohdanneet reippaat 60 vuotta sitten samankaltaisia laukauksia kuin nykypäivänä, mutta jo tuolloin NHL:ssä oli erinomaisia laukojia.

Yksi näistä erinomaisista laukojista oli Bobby Hull, jota pidetään edelleen yhtenä kaikkien aikojen parhaista laukojista, ja esimerkiksi hänen laukauksiaan Glenn Hall joutui kohtaamaan työssään – käytännössä ottaen rintaliivien näköinen suojus yllään.

Alla oleva kuva konkretisoikin täydellisesti sen eron, joka entisajan ja nykyajan maalivahtien varusteiden välillä oli:

Lue myös:
KUVA: 1970-luvun Roberto Luongo? “Ei ole enää niin hauskaa, kun tulen tällaisena harjoitusleirille”

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord