Kommentti: Mikä Hannu Hanhi?! Se on Tuomo Ruutu

schedule 7 tammikuun 2019 - 04:52
person Marko Ollonqvist

Nuorten Leijonien penkin takaa löytyi suomalaisen jääkiekon salainen ase, jo vuosikausien ajalta, kun Tuomo Ruutu oli mukana valmennusryhmässä.

Kun Suomi iski alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälieräottelussa Kanadaa vastaan onnenkantamoisen tasoitusmaalin viime hetkillä ja ratkaisi ottelun jatkoajalla sen jälkeen, kun kanadalaispelaajan maila oli katkennut puolityhjän maalin odottaessa edessä, alettiin Nuorten Leijonien kohdalla puhua Hannu Hanhi -ilmiöstä.

Jos nyt joku ei tiedä, mitä Hannu Hanhi -ilmiö tarkoittaa, viittaa se Ruotsin uskomattomaan onneen etenkin tiukoissa paikoissa.

Ja ei, onnella ei voiteta otteluita, vaan onni ansaitaan. Se ansaitaan sillä, että jaksetaan uskoa omaan unelmaan – oli tilanne sitten mikä tahansa – eikä missään vaiheessa anneta periksi, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.

Mutta sen ansaitun onnen ohella Suomi ei varastanut Hannu Hanhea Ruotsilta, vaan se onnenkalu löytyi omasta takaa, muuan Tuomo Ruudun muodossa.

Jussi Ahokkaan tämän vuoden valmennusryhmään apuvalmentajaksi saapunut entinen leijonatähti on nimittäin äärimmäisen vaikea saada poistumaan arvoturnauksista ilman jalometallia. Näin on itse asiassa käynyt tasan kerran – vuonna 2015 – ja itse asiassa Ruudun viimeisenä arvoturnauksena pelaajan roolissa.

Mutta tuo virhe, se korjattiin välittömästi valmentajan roolissa.

Tässä turnaukset, joissa Ruutu on ollut tavalla tai toisella mukana, ja perässä turnauksen lopputulos.

  • U18 MM-kisat 2000: Kultaa
  • U20 MM-kisat 2001: Hopeaa
  • U20 MM-kisat 2002: Pronssia
  • U20 MM-kisat 2003: Pronssia
  • World Cup 2004: Hopeaa
  • MM-kisat 2006: Pronssia
  • MM-kisat 2007: Hopeaa
  • MM-kisat 2008: Pronssia
  • Olympialaiset 2010: Pronssia
  • MM-kisat 2011: Kultaa
  • Olympialaiset 2014: Pronssia
  • U20 MM-kisat 2019: Kultaa (valmentajana)

Mitä siis, jos nyt tehtäisiin nimitys: Tuomo Ruutu kuuluu tästä hetkestä eteenpäin jokaisen leijonajoukkueen valmennusryhmään.

Ei tarvitse enää sen jälkeen miettiä, että tuleeko arvokisoista mitalia, vaan ainoa kysymys kuuluu: minkä värinen mitali matkaan lähtee?!

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Kommentti: IIHF pohtii pientä kaukaloa – saataisiinko Eurooppaan vihdoin NHL-kaukalot?

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord