IS: Jesse Puljujärven molemmat lonkat leikattiin – “Mulla on vähän kuin vanhan ihmisen lonkat”

schedule 5 maaliskuun 2019 - 07:11
person Marko Ollonqvist

Edmonton Oilersin Jesse Puljujärvi kertoi rakenteellisesta viasta molemmissa lonkissaan, mikä vei hänet veitsen alle näin nuorena.

Edmonton Oilersin suomalaislaituri Jesse Puljujärven äärimmäisen haastava kausi päättyi lopulta ennen aikojaan, kun hänet määrättiin leikkauspöydälle.

20-vuotiaan pelaajan kohdalla lonkkaleikkaus kuulostaa todella omituiselta, sillä ne liittyvät yleensä vanhuuden mukanaan tuomaan kulumaan tai maalivahtien kesäisiin operaatioihin, mutta tuplaten hämmennystä on aiheuttanut se, että Puljujärvellä leikattiin molemmat lonkat.

Asiaa hämmästeltiin pitkin Pohjois-Amerikkaa, mutta Puljujärvi paljasti syyn leikkausten taustalla Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Mulla on vähän niin kuin vanhan ihmisen lonkat. Kulumasta ei ole kyse. Tällä kaudella lonkka oikeastaan alkoi vaivata. Se toi kipua ja lopulta alkoi vaivata niin paljon pelaamistakin, että oli pakko tehdä asialle jotakin.

Ei ollut kiva pelata puolikuntoisena, kun tiesin, että lonkat eivät tule kuntoon ilman leikkausta. Toivottavasti lääkärit saavat tehtyä jotain ja saavat lonkan kuntoon, niin pääsen pelaamaan terveenä ilman kipuja. Olen vielä nuori, joten toivottavasti pystyn pelaamaan vielä pitkän uran.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL Trade Deadline 2019 – katso kaikki toteutuneet siirrot täältä!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord