Adriano avautui masennuksestaan ja alkoholiongelmastaan – oli koko ajan humalassa, jopa treeneissä!

schedule 30 elokuun 2018 - 02:07
person Joonas Eriksson

Entinen brasilialaisjalkapalloilija Adriano avautui masennuksestaan ja alkoholiongelmastaan, jotka johtivat siihen, että hän oli myös treeneissä humalassa.

Brasialaishyökkääjä Adrianon tiedetään kärsineen masennuksesta isänsä kuoleman jälkeen ja sillä on ollut jättimäinen vaikutus myös hänen uraansa.

Nykyisin 36-vuotias ex-jalkapalloilija avautui televisiohaastattelussa avoimesti ja laajasti ongelmistaan päihteiden kanssa.

– Vain minä tiedän, miten paljon olen kärsinyt. Isäni kuolema jätti minulle valtavan tyhjyyden tunteen; tunsin itseni todella yksinäiseksi. Isäni kuoleman jälkeen kaikki paheni, koska eristin itseni muilta, Adriano muisteli R7-nimisessä ohjelmassa.

– Olin yksin Italiassa, surullisena ja masentuneena. Aloin juomaan ja olin onnellinen vain silloin, kun join. Lopulta join joka ilta ja join kaiken mitä käsiini sain: viiniä, viskiä, vodkaa ja olutta – paljon olutta.

36-vuotiaan hyökkääjän ongelmat tulivat ilmi myös harjoituskentillä. Adriano myönsi, ettei lopettanut juomistaan missään vaiheessa, vaan tuli harjoituksiin humalassa ja yritti peitellä sitä, mutta ei tiennyt miten onnistuisi siinä. Lopulta hoitohenkilökunta joutui viemään hänet nukkumaan sairasosastolle.

Adrianon sen aikainen joukkue, Inter Milan, peitteli tietoa siitä, että Adriano saapui harjoituksiin humalassa. Inter oli kertonut lehdille, että Adrianolla on lihasongelmia.

Adriano sanoi myöhemmin tajunneensa ongelmana olleen hänen ympärillään olevat ihmiset ja ystävät, jotka eivät tehneet mitään asialle, vaan houkuttelivat hänet juhliin naisilla ja alkoholilla.

Lopulta brasilialaishyökkääjä palasi kotimaahansa, ja vaikka hän on paininut senkin jälkeen demoniensa kanssa, kertoo hän vointinsa kohentuneen välittömästi muuton jälkeen.

– Siirtymällä Brasiliaan luovuin miljoonista, mutta vastapainona sain onnellisuuden.

Adrianon parhaat saavutukset ovat juuri Interistä; hän voitti milanolaisseurassa Serie A:n vuosina 2006 sekä 2007. Brassihyökkääjä pelasi seurassa kolmeen eri otteeseen ja teki 175 otteluun – kaikki kilpailut huomioiden – 74 maalia. Brasilian maajoukkueessa Adriano pelasi 47 ottelua ja tehtaili niissä 27 maalia.

Nykyisin Adriano voi henkilökohtaisella tasolla jo paljon paremmin, mikä on luonnollisesti todella ilahduttava asia.

Lue myös:
Mestarien liigan joukkueet selvillä – tässä 32 joukkueen lista!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord