Dallas Starsin puolustus vahvistuu – Ben Lovejoy siirtyy Texasin lämpöön

schedule 23 helmikuun 2019 - 21:02
person Teemu Sohkanen

Dallas Starsin puolustus vahvistuu entisestään. Jim Nill hankki kokeneen 32-vuotiaan Ben Lovejoyn New Jersey Devilsistä.

Stars puolestaan luopuu puolustaja Connor Carrickistä sekä 2019 kolmannen kierroksen varausvuorosta.

Ben Lovejoy on NHL-veteraani, miehellä on meneillään 11 kausi maailman parhaassa liigassa. Puolustaja on voittanut urallaan yhden kerran Stanley Cupin, se tapahtui Pittsburgh Penguinsin riveissä kaudella 2015-2016.

Kuluvalla kaudella hän oli Devilsin toiseksi eniten kiekkoja blokannut pelaaja 77 blokkauksellaan, mutta pisteiden valossa toivotaan parempaa tulosta. 51 otteluun mies on nakuttanut kaksi maalia ja viisi syöttöä.

Uran aikana 524 otteluun on kertynyt 99 pistettä – 20 maalia ja 79 syöttöä.

Starsin manageri Jim Nill mieltää Lovejoyn taistelijaksi, jolla on kokemusta kevään peleistä.

Devils saa huomattavasti nuoremman puolustajan Carrickin. 24-vuotias nuorukainen hankittiin Starsiin Toronto Maple Leafsistä lokakuun alussa, joten Texasissa vierailu jäi lyhyeksi – ehti pelata vain 14 ottelua.

Kuluvalla kaudella Carrick on saalistanut yhden maalin ja kolme syöttöä, kun taas uran 181 otteluun on kertynyt 10 maalia ja 24 syöttöä.

Lue myös:
NHL Trade Deadline 2019 – huhut ja kaikki siirrot aina NHL Trade Deadline -päivään saakka!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord