VIDEO: Jani Hakanpään ulosajo puhuttaa – tulkittiinko sääntöjä liian kirjaimellisesti?

schedule 20 lokakuun 2018 - 09:25
person Marko Ollonqvist

Jani Hakanpään ulosajo puhuttaa edelleen – KalPan ja Oulun Kärppien välisessä ottelussa nähtiin eilen kyseenalainen suihkukomennus.

Hallitseva Suomen mestari Kärpät kävi hakemassa eilisiltana 4-2-vierasvoiton KalPan vieraana. Ottelun jälkeen keskustelunaiheeksi nousi kuitenkin aivan jokin muu seikka kuin lopputulos – nimittäin Jani Hakanpään ulosajo, jonka hän sai päätöserässä.

Hakanpää lähti ottelun viimeisellä kympillä taklaamaan kiekkoa kohti menossa ollutta KalPa-hyökkääjä Frank Gymeriä. 22-vuotias nuorukainen ei saanut kuitenkaan kiekko haltuun ja Hakanpää ajoi taklauksensa, jota hän oli siis lähtenyt antamaan siinä uskossa, että Gymer saa kiekon, loppuun saakka.

Tilanteesta tuomittiin 5+20 minuutin jäähy Hakanpäälle ja se on saanut ihmiset kritisoimaan voimakkaasti tuomariston ratkaisua sekä sitä kautta myös Liigaa; lähes valtaosa, kun näkee, ettei tilanteesta olisi ikinä pitänyt tulla suihkukomennusta.

Vaan oliko ratkaisu kuitenkin oikea?

Vaikka kyseessä on puhdas taklaus, sääntökirjan pykälä 153 (myöhästynyt taklaus) sanoo seuraavaa:

Käytännössä ottaen Hakanpää rikkoo kyseisen sääntöpykälän osalta pykälää kaksi, jossa lukee “Kenttäpelaajalle, joka suorittaa myöhästyneen taklauksen pahaa-aavistamatonta vastustajaa kohti, tuomitaan iso rangaistus ja automaattinen pelirangaistus.”.

Vaikka siis kyse ei ollut millään muotoa mistään ylilyönnistä, teknisesti katsottuna tuomarien tulkinta oli oikea – jos siis Grymer ei tiennyt tulevasta taklauksesta. Täysin toinen asia on taas se, olisiko tuomareiden tullut osata soveltaa sääntöjään, sillä Hakanpää oli tilanteessa menossa jo taklaamaan. Tuomariston tulee aina ymmärtää peliä ja tässä kohtaa se on se kiistanalainen kohta.

Tietenkin jokaisen katsojan kohdalla kyse on makuasioista, mutta joku voisi videokuvan perusteella myös sanoa, että Gymer itse asiassa otti taklauksen vastaan ja siten tiesi sen tulevan.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Betsafe tarjoaa Chicago Bullsille superkertoimen 50,00!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord