NHL: Ottawa Senators – Minnesota Wild

schedule 22 helmikuun 2022 - 19:30
person Valtteri Ronkainen

Laitetaan ensi yölle vielä toinenkin NHL-vihje pihalle. Fantastista kautta pelaava Minnesota Wild saapuu  Ottawa Senatorsin vieraaksi. Kiekko tippuu jäähän Suomen aikaan tulevana yönä kello 02.00.

Ottawassa puolustuspeli ottanut askeleita parempaan

Ottawa Senatorsin kausi ei ole hirveästi yllätyksiä tarjonnut. Joukkue löytyy Atlantin divisioonan kuudennelta sijalta, ja pudotuspelipaikka haaveet ovat kaatuneet jo aikoja sitten. Neljäntenä olevaan Boston Bruinsiin eroa on jo 21 pistettä. Viimeisestä kymmenestä ottelusta Senatorsilla on neljä voittoa, viisi tappiota ja yksi jatkoajalla kärsitty tappio. Joukkueen puolustuspelaaminen on toiminut hyvin viime viikkoina. Edelliseen kymmeneen otteluun ainoastaan kaksi kertaa vastustaja on tehnyt yli kolme maalia ottelussa.

Vaikka puolustuspelaaminen onkin toiminut paremmin, niin hyökkäyspelaaminen ei toiminut toivutulla tavalla. Tähän vaikuttaa varmasti myös ikävät poissaolot kokoonpanosta, kuten avainpelaajat Drake Batherson ja Thomas Chabot. Senatorsin joukkuetta kasataan selvästi tulevaisuutta kohden, ja heiltä löytyy monia nuoria lupavia pelaajia. Saksalainen Tim Stutzle ja Brady Tkachuk ovat jo nyt nuoresta iästään huolimatta kovia pelimiehiä tähän sarjaan.

Senators lähtee selvänä haastajana ensi yön otteluun Wildia vastaan, jos joukkue mielii pisteistä taistella on joukkueen tärkeä saada pidettyä Wildin nopeat hyökkääjät kurissa. Odotan mielenkiintoista kamppailua, jossa Senatorsilla on mahdollisuus yllätykseen. Maalilla aloittaa todennäköisesti Anton Forsberg. Kokoonpanosta merkittäviä poissaoloja Chapotin ja Bathersonin lisäksi ovat Josh Norris ja maalivahti Matt Murray.

Minnesotassa täys hurmos päällä

Minnesota Wild on ollut itselleni suurin positiivinen yllätys tällä kaudella. Joukkue taistelee joka matsissa kovalla intensiteetillä eikä Wildia vastaan saa mitään ilmaiseksi. Tällä hetkellä Wild on Keskisen divisioonan toisella sijalla heti Colorado Avalanchen jälkeen. Wildin ottelut ovat olleet lähiaikoina varsin viihdyttäviä. Viimeiseen neljään otteluun on tullut yhteensä käsittämättömät 38 maalia. Aikamoista karnevaali meininkiä voidaan jo sanoa.  Edellisestä 10 ottelusta Wildilla on seitsemän voittoa.

Minnesota Wildin ylivoimaisesti suurin tähti on venäläinen Kirill Kaprizov, joka johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä tehoin 23+39. Kaprizov on muodostanut toimivan ykkösketjun yhdessä elämänsä jääkiekkoa pelaavan Ryan Hartmanin ja Mats Zuccarellon kanssa. Minnesotan fanien riemuksi myös kakkosketju on tällä hetkellä ilmiliekeissä. Etenkin laiturit Kevin Fiala ja tulokas Matthew Boldy. Minnesota Wild ei ole varmasti myöskään helppo vastus kevään Playoff-peleissä. Joukkue on taistellut monta voittoa, vaikka välillä he ovat olleet täysin sillassa. Tämä kertoo Wildin henkisestä vahvuudesta.

Puolustuspelaaminen on ollut varsin lepsua viime peleissä, ja tähän valmennus yrittääkin löytää lääkkeitä tuleviin otteluihin. Joukkueelta on puuttunut viime otteluista puolustuksen tärkeimpiä palasia oleva Matt Dumba, joka on edelleen kokoonpanosta sivussa. Maalilla aloittanee Cam Talbot, jonka kirittäjänä toimii Kaapo Kähkönen.

Ei nähdä maalijuhlia

Vetokupongille laitetaan ottelussa alle kuusi maalia, jos ottelussa tulee tasan kuusi maalia saa panostuksen takaisin. Kertoimet ovat kahden pinnassa ja tämä houkuttaa allekirjoittanutta. Minnesota Wild on osunut viime aikoina melkein joka paikasta. Viimeisimmässä ottelussa Edmonton Oilersia vastaan Wild laukoi 22 kertaa ja teki peräti 7 maalia. Uskon että tänään maalihanat eivät repeä liitoksistaan. Ottawa Senatorsin puolustuspelaaminen on ollut hyvällä tasolla viime ajat, ja uskonkin että he pystyvät laittamaan jopa Wildille kampoihin ottelussa.

 

 

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Alle 6 maalia
2/3

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.98
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.98
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.98
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.98
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.96
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.96
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.92
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.92
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.92
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

1.92
Parhaat
kertoimet
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.89
25 euron
riskitön veto
help Pelaa