DreamHack Masters Spring 2021: FURIA – paiN

schedule 30 huhtikuun 2021 - 08:34
person Niklas Sallinen

B-lohkon alemman kaavion ensimmäisellä kierroksella tapahtuu, kun kaksi brasilialaista tiimiä ottavat yhteen. FURIA taipui avauskierroksella saksalaiselle BIGille 6-16. PaiN koki tappion samoin lukemin, mutta Heroicia vastaan. Häviäjä on ulkona turnauksesta eli molemmilla riittää reilusti panosta peliin.

FURIAn viime viikot olleet heikkoja

Brassit lähtevät kamppailuun allaan neljä perättäistä tappiota ja kaksi viimeistä turnausta on mennyt todella penkin alle. Huhtikuun puolessa välissä BLAST Premier Spring Showdown 2021:ssä joukkue jäi sijoille 5-8. kaaduttuaan Gambitille puolivälierissä 2-1. IEM Summer 2021 Closed Qualifereissä joukkue jäi sijalle 7-8., kun karttaerolla 0-4 tiimi romahti ulos Movistar Ridersia ja FaZea vastaan. Varsinkin junior on alisuorittanut viime viikot urakalla ja nyt on mahdollisuus kääntää virettä sillä päivän vastus ei ole parhaasta päästä.

PaiNilla ei ole liikaa kokemusta isoja tiimejä vastaan

Maailmanrankingin #27 majaileva paiN ei liikaa tämän tasoisissa turnauksissa ole pelannut ja se näkyi eilen Heroicia vastaan. Saffee oli ainoa jonka tilastot eivät olleet negatiivisella ja tänään tasonnostoa vaaditaan koko tiimiltä. Joukkueen kovin nimi viime viikojen voitoista on ollut Bad News Bear, joka majailee joukkuetta seitsemän sijaa alempana rankingissa. Pohjois-Amerikassa harjoitteleminen on nykypäivänä hyvin hankalaa ja ei todellakaan ole yllättävää ettei peli kulje isompia vastustajia vastaan. Liquid ja Extra Salt ovat NA:n kovimpia nimiä tällä hetkellä, mutta koko maailman rankingissa löytyvät sijoilta 8. ja 15.

Kartat taipuvat ikävästi FURIAn suuntaan

PaiNilla olisi kamppailuun yksi hyvä vaihtoehto Dust2:ssa, mutta FURIA tulee varmasti bannamaan sen. PaiN taas mitä todennäköisimmin poistaa Overpassin. FURIAn pelin taso heittelee runsaasti Nukessa ja eilisestä tappiosta huolimatta on paras vaihtoehto paiNille. Furialta taas todennäköisesti nähdään valintana Inferno. Ratkaisijaksi jäisi Vertigo, mutta tänne asti tuskin päädytään.

FURIA on huonosta vireestään huolimatta selvä ennakkosuosikki peliin. Tämänkaltainen kamppailu on mahdollisuus nostaa itsetuntoa ja pelkällä yksilötaidollakin voitto pitäisi irrota. PaiNilla ei vain ole tarpeeksi harjoitusta tämän tasoisia tiimejä vastaan ja tänään kokemus tulee olemaan kamppailun ratkaisija. Lapulle lähtee FURIAn puhdas 2-0.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
FURIA -1.5
2/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.90
888 booker logo
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.90
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.90
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa