KHL: Avangard Omsk – Ak Bars Kazan | Kazan punnertaa otteluvoitot tasoihin!

schedule 9 huhtikuun 2021 - 10:19
person Joonas Hakala

Toissapäivänä pelatussa ottelussa Kazan haki itselleen elintärkeän voiton. Kazan kavensi ottelusarjan lukemiin 2-1. Tänään kuitenkin on vielä yhtä tärkeä koitos edessä. Kazanin tulee voittaa tämän päivän ottelu, tai Omsk karkaa 3-1 johtoon, ja ottelusarja olisi katkolla jo sunnuntaina 11.4 Kazanin kotiluolassa. Joten, tänään Kazan hakee pakkovoittoa, ja sen he myös saavat. Illan päätteeksi voidaan todeta, ottelusarjan olevan lukemissa 2-2.

Vasta edellisessä ottelussa Kazan sai maalinjyvästä kiinni. Maalinteko nimittäin tässä sarjassa on takkuillut joukkueella, pahemman kerran. Edes tyhjästä maalista, ei Kazan ole meinannut saada toimitettua kiekkoa maaliverkkoon asti. Viime ottelu kuitenkin toi tähän muutoksen! Kazanin itseluottamus on nyt huipussaan. Uskon Kazanin maalinteon tehokkuuden nousevan valtavasti, verrattuna etenkin joukkueiden välisiin kohtaamisiin numero yksi ja kaksi.

Loisto pelin pelannut Timur Bilyalov tulee varmasti jatkamaan Kazanin veräjänvartijana. Tämä oli toivottu vaihto, koska Kazan hävisi ensimmäisen osaottelun, vain ja ainoastaan maalivahti Adam Reidebornin takia. Adam päästi ottelussa luvattoman helpot kaksi maalia. Tätä vaihtoa odotettiin jo joukkueiden väliseen toiseen kohtaamiseen, mutta Adamille päätettiin  antaa toinen mahdollisuus, ei kuitenkaan enää kolmatta. Omskin maalilla tulee jatkamaan varmuudella kaikki kolme edellistä kohtaamista pelannut 29-vuotias Simon Hrubec. Simon on ollut tässä otteluparissa loistava! Tänään kuitenkin Simon tullaan yllättämään useaan otteeseen!

Tuleeko Harri Pesonen pelaamaan illan ottelussa? Tässä mielenkiintoinen kysymys, joka varmasti askarruttaa suomalaisia KHL-faneja. Pelasi Pesonen tai ei, tulee Kazan voittamaan illan ottelun, ja tasoittaa ottelusarjan lukemiin 2-2. Tämän jälkeen otteluparissa siirrytään pelaamaan seuraavaksi Kazanin kotiluolaan.

KISA: Kaksi parasta osumaa viikonlopun aikana Neo.betillä voittaa 25€ paysafe-kortin. Kilpailu FB-ryhmässämme.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Ak Bars Kazan, ML
2/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.93
888 booker logo
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.93
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.93
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa