NHL: Nashville Predators – Dallas Stars | Kotijoukkue jälleen lopulta parempi?

schedule 1 huhtikuun 2021 - 20:49
person Henri Mäenpää

Nashville ja Dallas kohtaavat toistamiseen tulevana yönä ja jälleen on tiukkaa vääntöä tiedossa. Predators oli edellisen pelin alun vaikeuksissa omassa päässä, mutta Dallas ei saanut rankaistua lukuisista paikoistaan huolimatta. Starsilla oli reilusti enemmän vetoja ja paikkoja, mutta tehottomuus vaivaa johon edellisessä vihjeessä tartuin.

Esitys oli Dallasilta jo parempaan suuntaan, mutta Predators on saanut nyt juonesta kiinni ja käänsi lopulta pelin omalla sitkeydellään itselleen. Joukkueella oli lukuisia paikkoja kolmannessa erässä ottaa voittokin ottelusta varsinaisen peliajan turvin, mutta rimat ja Anton Khudobin sai pidettyä kotijoukkueen poissa pahanteosta.

Dallasin otteet olivat siis parempaan suuntaan, mutta kun tehot puuttuvat niin vaikeaa on voittaminen. Kertoimet otteluun ovat samansuuntaiset kuin edelliseenkin kohtaamiseen ja en näe että miksi jättäisi siihen tarttumatta. Juuse Saros torjui todella hyvin edellisessä ottelussa ja vaikka Nashville vaihtaisi tähän otteluun Pekka Rinteen maalille, niin se ei siitä juurikaan kummene.

Ottelu on näkemykseni mukaan todella tasainen lähtökohdiltaan ja paremmalla startilla Predatorsilla on nyt mahdollisuus ottaa tästä suorakin voitto. Dallasin tehot lepäävät pitkälti Roope Hintzin kentän varassa ja tulitukea ei oikein muualta tule, joten laitetaan Predatorsia uudestaan kupongille.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Nashville Predators ml
2/3

200 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 2.00
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 20 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

1) Seuraavat kohteet eivät kierrätä bonusta:
2-way -markkinat lajeihin joissa mahdollisuus tasapeliin, Yli/Alle -vedot, Kaikki tasoitusvedot, Molemmat joukkueet tekevät maalin, Parillinen/Pariton, Cashoutatut vedot, Järjestelmävedot

2.06
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

200 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 2.00
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 20 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

1) Seuraavat kohteet eivät kierrätä bonusta:
2-way -markkinat lajeihin joissa mahdollisuus tasapeliin, Yli/Alle -vedot, Kaikki tasoitusvedot, Molemmat joukkueet tekevät maalin, Parillinen/Pariton, Cashoutatut vedot, Järjestelmävedot

2.06
200€ / 100% 5x T+B | 2.00
help Pelaa

200 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 2.00
Bonus voimassa: pv
Minimitalletus: 20 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

1) Seuraavat kohteet eivät kierrätä bonusta:
2-way -markkinat lajeihin joissa mahdollisuus tasapeliin, Yli/Alle -vedot, Kaikki tasoitusvedot, Molemmat joukkueet tekevät maalin, Parillinen/Pariton, Cashoutatut vedot, Järjestelmävedot

2.06
200€ / 100% 5x T+B | 2.00
help Pelaa

200 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 2.00
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 20 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

1) Seuraavat kohteet eivät kierrätä bonusta:
2-way -markkinat lajeihin joissa mahdollisuus tasapeliin, Yli/Alle -vedot, Kaikki tasoitusvedot, Molemmat joukkueet tekevät maalin, Parillinen/Pariton, Cashoutatut vedot, Järjestelmävedot

2.06
200€ / 100% 5x T+B | 2.00
help Pelaa

betinia

200 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 2.00
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 20 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

1) Seuraavat kohteet eivät kierrätä bonusta:
2-way -markkinat lajeihin joissa mahdollisuus tasapeliin, Yli/Alle -vedot, Kaikki tasoitusvedot, Molemmat joukkueet tekevät maalin, Parillinen/Pariton, Cashoutatut vedot, Järjestelmävedot

2.06
betinia
200€ / 100% 5x T+B | 2.00
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.05
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

2.05
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

2.05
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.05
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

2.05
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

2.05
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

2.05
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa