Liiga: Tappara – Sport | Kotijoukkue liian suuri suosikki otteluun

schedule 6 maaliskuun 2021 - 15:27
person Joel Sallinen

Tappara ja Sport kohtaavat tänään jo kauden kuudennessa kohtaamisessa. Vaasalaiset ovat hallinneet näitä kohtaamisia tällä kaudella. Sport on poistunut kolmesta ottelusta voittajana, kun Tappara on onnistunut voittamaan kaksi. Näistä vain toinen on kolmen pisteen voitto. Sport on ollut Tapparalle todella haastava vastus tälläkin kaudella. Nyt edessä on mielenkiintoinen ottelu, sillä maalilla aloittavat Sportilla Rasmus Reijola ja Tappara-maalilla aloittaa Kari Piiroinen.

Kyseessä on Sportille jo neljäs ottelu tällä viikolla. Vaasalaiset ovat omasta urakastaan suoriutuneet todella mallikkaasti, sillä he nappasivat Lukolta pisteen, HIFK:lta kaksi pistettä ja eilen kaatui HPK kauniisti lukemin 6-1. Kuten eilenkin, joutuu Sport tänään pelaamaan ilman Michael Kerästä. Ykkössentterinä pelaa Turo Asplund, jonka paluun jälkeen Sportin pelillinen taso on parantunut. Asplund on yksi liigan parhaita aloittajia.

Tapparalle ottelu on vasta kolmas tällä viikolla. Alkuviikosta se nousi hienosti kolmannessa erässä ohi KooKoon ja nappasi ottelusta kolme pistettä. Eilen vastaavasti pisteet jäivät toiselle tamperelaiselle seuralle, kun Ilves rankaisi todella tehokkaasti Tapparan oman pään virheistä. Maalinteko on ollut viime ajat Tapparalle todellista myrkkyä. Eilenkin joukkueella oli peräti 38 laukausta kohti maalia, mutta vain Jukka Peltolan ylivoimalämäri upposi Ilves-verkkoon.

Sportin peliruuhkan takia vieraiden jättimäinen altavastaaja-asema on jotenkin perusteltua, mutta vaasalaiset ovat olleet tällä kaudella Tapparalle todellinen peikko. Tästä syystä näin suuri kerroin vieraiden +1,5 tasoitukselle ei missään tapauksessa ole perusteltua. Tätä ei vaan voi jättää käyttämättä.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Sport +1,5
2/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.70
888 booker logo
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.70
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.70
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.65
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.65
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa