Korisliiga: Lahti Basketball – KTP Basket | Playoff-taisto tiivistyy

schedule 1 maaliskuun 2021 - 15:21
person Joel Sallinen

Korisliigan runkosarjasta on nyt takana kaksi kolmasosaa. Vain neljä joukkuetta on tällä hetkellä pienoisella karkumatkalla, mutta sijoista viidestä yhdeksään käydään kovaa vääntö. KTP on vain neljä pistettä Lahtea perässä tässä vaiheessa, joten tällaisenkin ottelun panos on korkeampi. KTP oli alkukaudesta todella hyvä, mutta nyt edelliseen kuuteen peliin ei ole irronnut kuin yksi voitto Kouvoista. Vahva levypallopelaaminen on ajoittain ollut KTP:n todellisia vahvuuksia, mutta kun levypallopeli on sakannut, ei KTP ole pystynyt voittojakaan napsimaan.

Lahti tulee otteluun kolmen ottelun voittoputkessa. Se on voittanut sarjan häntäpään Kouvot ja Uran, sekä seitsemäntenä majailevan Kobrat. Varsinkin jälkimmäisenä mainittu ottelu oli Lahdelta todella hyvä. Kobrat tuli tuohon otteluun peräti viiden ottelun voittoputkessa ja silti Lahti pystyi nappaamaan ottelusta peräti 19 pisteen voiton vieraskentällä.

Hyvänä päivänä KTP pystyy ottelussa haastamaan, mutta Lahti on saanut pelinsä todella hyvin uomiin. Lahti lähtee otteluun syystäkin suosikkina. Tasoitus on verrattain maltillinen kun verrataan joukkueiden edellisiin otteluihin.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Lahti Basketball -6,5
2/3

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.90
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.90
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.90
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.90
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

200 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 2.00
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 20 €
Maksimipanos: 50 € / veto
verovapaa

1) Seuraavat kohteet eivät kierrätä bonusta:
2-way -markkinat lajeihin joissa mahdollisuus tasapeliin, Yli/Alle -vedot, Kaikki tasoitusvedot, Molemmat joukkueet tekevät maalin, Parillinen/Pariton, Cashoutatut vedot, Järjestelmävedot

1.90
200€ / 100% 5x T+B | 2.00

Bonus voimassa: pv

betinia

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.88
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.88
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.88
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa