Roger Federeriltä mahtava uutinen – ura jatkuu!

schedule 2 marraskuun 2020 - 03:47
person Marko Ollonqvist

Roger Federeriltä mahtava uutinen: kaikki tenniksen ystävät saavat nauttia myös jatkossa tämän sveitsiläislegendan tekemisestä kentällä.

39-vuotias Roger Federer eteni heti alkuvuodesta, Australian avoimessa tennisturnauksessa, finaaliin saakka. Hän kuitenkin loukkaantui ennen finaalia, pelasi sen vajaakuntoisena ja sen myötä sveitsiläisestä ei ollut tosissaan haastamaan mestaruuden vienyttä Novak Djokovicia, vaikka mikään läpihuutojuttu tuo finaalivoitto ei Djokovicille ollut.

Sen jälkeen Federer on ollut pitkään sivussa tositoimista, kuntouttaessaan itseään. Koska koronaviruspandemia on sotkenut kaikkien pelaajien kohdalla kalenteria, Federer löytyy edelleen ATP-listan sijalta neljä – edellään ainoastaan Djokovic, Rafael Nadal sekä Dominic Thiem.

Jotkut ovat pelänneet kaiken tapahtuneen johtavan siihen, että Federer ripustaisi mailansa naulaan, mutta näin ei ole missään nimessä tapahtumassa.

– En ole missään nimessä siirtymässä eläkkeelle nyt. Treenasin viime viikolla ja minun pitäisi olla takaisin pelikentillä tammikuussa, Federer iloitsi Tennishead.net-sivuston mukaan.

– Taistelen edelleen paluun puolesta, haluan palata vielä kentälle ja haluan pelata lajin legendoja eli parhaita pelaajia vastaan. Koen, että minulla on vielä hieman annettavaa. Tällä hetkellä asiat menevät oikeaan suuntaan, joskin tämän on pitkä prosessi, jonka kohdalla ei puhuta vieläkään päivistä, vaan viikoista.

Federer jakaa kaikkien aikojen Grand Slam -voittojen osalta ykkössijan Nadalin kanssa 20 voitollaan. Kolmantena olevalla Djokovicilla voittoja on puolestaan 17 ja neljäntenä listalla olevalla Pete Samprasilla Grand Slam -voittoja on 14.

Marko Ollonqvist

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord