Valioliiga: Brentford – Manchester United

schedule 19 tammikuun 2022 - 15:40
person Niklas Sallinen

Keskiviikon myöhempänä Valioliigan kamppailuna nähdään kohtaaminen Brentfordin ja Manchester Unitedin välillä. Peli käynnistyy Suomen aikaa 22.00.

Brentford ei ole hetkeen vakuuttanut

Brentford on tippunut sijoituksissa huomattavasti, mutta alkukauden pisteiden ansiosta on pysynyt kaukana putoamisviivasta. Edelliseen viiteen Valioliigan kamppailuun joukkueella on nyt vain yksi voitto ja kolme tehtyä maalia. Hyökkääjiltä ei synny maaleja ja joukkueen parhaana maalintekijänä on yhä Ivan Toney neljällä osumalla. 25-vuotias onnistui viimeksi maalinteossa marraskuun lopulla pilkulta Evertonia vastaan 1-0 voitossa. Viime kierroksella Liverpoolia vastaan joukkue pääsi satunnaisille paikoille, mutta ei tilanteita hyödyntänyt. Ykkösvahti David Rayan poissaolo on ollut joukkueen ehkä isoin syy miksi peli ei ole kulkenut. Alvaro Fernandez ei todellakaan ole Rayan tasolla ja 23-vuotias on ollut hyvin herkkä virheille. Liverpoolia vastaan Fernandezin piikkiin voi pistää ottelun kolmannen osuman. Poissaoloja joukkueella myös riittää, kun AFCONissa Frank Onyeka edustaa Nigeriaa. Loukkaantumisten vuoksi taas sivussa ovat Charlie GoodeJulian JeanvierJosh Dasilva sekä edellä mainittu David Raya.

Manulla alla nolo sulaminen

Manu ei ole tämän vuoden puolella hävinnyt kuin kerran, kun Wolves kaatoi joukkueen 1-0 Old Traffordilla. Tästä huolimatta kyseenalaisia tuloksia on tullut ja viime kierroksella Aston Villaa vastaan joukkue suli 2-0 johdon neljässä minuutissa. Barcelonasta lainalle Villaan hankittu Philippe Coutinho tuli kentälle reilu parikymmentä minuuttia ennen loppua ja iski pelissä 1+1 tehot. Pistemenetys oli Manulle kolmas viimeiseen viiteen peliin ja Ralf Rangnickilla on todellinen työ mikäli Manu haluaa tällä kaudella haastaa Top-4 sijoituksesta. Joukkueen paras maalintekijä Cristiano Ronaldo oli reisivamman vuoksi Villa pelin sivussa, mutta on matkannut joukkueen mukana Lontooseen. Poissaolijoita joukkueella on muutama, kun Paul Pogba sekä Aaron Wan-Bissaka ovat loukkaantumisten vuoksi sivussa. Eric Bailly taas on AFCONissa ja Anthony Martialin ympärillä pyörivät siirtohuhut todennäköisesti pitävät miehen poissa kokoonpanosta kokonaan.

Pelissä vain yksi suosikki

Vaikka Manu on ollut heikossa vireessä viime aikoina niin on se silti valovuosia tämän hetkistä Brentfordia edellä. Liverpoolilla oli mahdollisuus takoa rumemmatkin lukemat taululle ja Manultakaan tuskin paikkoja tänään uupuu. Brentfordilta todellinen ratkaisija uupuu ja ilman todellista onnenkantamoista on vaikea nähdä joukkueen tänäänkään onnistuvan maalinteossa. Manun voiton kerroin on vielä pelattava ja siihen tartutaankin.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Manchester United
2/3

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.84
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.83
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.83
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.83
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

1.81
Parhaat
kertoimet
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 3-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 90 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Kierrätys on 1x talletuksen summa + 3x talletus- ja bonussumma
2) Kaikki voitot menevät bonuslompakkoon kunnes kierrätys on valmis
3) Minimikerroin singleissä 1.60, monen kohteen lapuissa vähintään yhden pitää olla 1.60 kertoimella
4) Vain ensimmäinen veto ottelua kohden kierrättä bonusta

1.80
100€ / 100% 3x T+B | 1.60
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.76
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.76
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa