Olympialaiset – Tennis: James Duckworth – Karen Khachanov

schedule 26 heinäkuun 2021 - 16:06
person Joel Sallinen

Olympialaisten toisella kierroksella kohtaavat Australian James Duckworth ja Venäjän Karen Khachanov. Ottelu pelataan kolmoskentällä toisena otteluna, joten ottelu alkanee noin 06:30 Suomen aikaa tiistaiaamuna. Venäläinen on turnauksen 12. sijoitettu pelaaja kun vastaavasti Duckworth on sijoittamaton pelaaja.

Molemmat pelaajista pelasivat ensimmäisellä kierroksella pitkän ottelun ja huomenna on varmasti luvassa samanlainen. Tokiossa sataa vettä alkupäivä, joten ottelun alku saattaa hieman venähtää. Jo klo 12:00 Tokiossa kuitenkin on jo peräti 30 asteen helteet, joten helpoista peliolosuhteista ei ottelussa päästä nauttimaan.

Molemmilla on alla verrattain hyvä Wimbledon. Duckworth eteni kolmannelle kierrokselle ja vastaavasti Khachanov eteni peräti puolivälieriin. Venäläisen startti turnaukseen oli yllättävän hankala. Yoshihito Nishioka vei ottelussa ensimmäisen setin nimiinsä 6-3, mutta venäläisen saadessa koneensa käyntiin putosi kotimaan tennistoivo täysin kyydistä. Venäläinen voitti loput setit tyylipuhtaasti 6-1, 6-2.

Duckworth vastaavasti oli aikamoisessa solmussa ajoittain Lukas Kleinia vastaan. Duckworth voitti ottelun 2-1 (5-7, 6-3, 7-6). Vaikka Aussin syöttöpeli ottelussa toimi, olisi ottelusta pitänyt saada helpompi voitto. Duckworthin palautuspeli oli kuitenkin kiitettävällä tasolla loppuviimein ottelussa.

Venäläinen on pelannut todella ailahtelevan kauden ja helppo vastus Duckworth ei varmasti ole. Duckworthin palautuspelin pitää toimia jälleen kerran. Australialaisen voittoa ottelusta on todella vaikea ennakoida, mutta venäläisen täyttä ylikävelyä tästä on vaikea odottaa. Ottelussa voidaan hyvinkin nähdä tiebreak heti ensimmäisessä setissä ja kolmisettinen ottelu ei olisi minkään tason yllätys tässä pelissä. Khachanov on laitettu otteluun hieman liian suureksi ennakkosuosikiksi ja 30 asteen helteessä yli 20,5 pelin määrä kahden kertoimella tuntuu todella hyvältä vaihtoehdolta.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Yli 20,5 peliä
2/3

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

2.00
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.97
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.97
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.97
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

Parhaat
kertoimet
Bonus voimassa: 1 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

Pinnacle ei tarjoa bonusta, mutta sivustolta löydät useimmiten markkinoiden parhaat kertoimet!

1.91
Parhaat
kertoimet
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

1.88
25 euron
riskitön veto
help Pelaa