NHL: Buffalo Sabres – Vancouver Canucks

schedule 19 lokakuun 2021 - 12:43
person Tuomas Hakala

Yöllä klo 02.00 kohtaavat kaksi joukkuetta, jotka ovat muuttuneet paljon viime kaudesta. Toinen positiiviseen ja toinen negatiiiviseen suuntaan.

Buffalosta ei odoteta mitään

Sanaa “huono” käytetään köykäisin perustein, mutta Sabresin viime kauden osalta se pitää täysin paikkaansa. Sabres ei yksinkertaisesti näyttänyt NHL-joukkueelta. Tilanne ei ole muuttunut, eikä tätä helpota muutamien tukipilarien lähtemiset. Esimerkiksi Sam Reinhart ja Rasmus Ristolainen päästettiin muihin maisemiin.

Buffalo Sabresin ja tähtihyökkääjä Jack Eichelin täydellisesti tulehtuneet välit ovat puhuttaneet NHL-seuraajia jo keväästä saakka. Eichel on valmis siirtymään mihin tahansa, kunhan pääsee pois Buffalosta. Tämän lisäksi viime kaudella torjuneet Linus Ullmark ja Carter Hutton lähtivät. Buffalosta ei siis ole juurikaan mitään positiivista sanottavaa. Korttitalo on valmis kaatumaan, ja se tulee kaatumaan ryminällä tällä kaudella.

Mielenkiintoinen vierasjoukkue

Runkosarjaan lähdettäessä isoin asia oli ykköspuolustaja Quinn Hughesin ja ykkössentteri Elias Petterssonin kauden kynnyksellä syntyneet jatkosopimukset. Joukkuetta saatiin vielä vahvistettua, kun seuraan saapuivat Conor Garland sekä Oliver Ekman- Larsson.

Vancouverissa on tällä kaudella mielessä pudotuspelit, koska viime kausi meni koronan takia täysin penkin alle. Uskon itse, että Canucks on erittäin potentiaalinen porukka menemään pitkälle tänä keväänä loistavien hankintojen ansiosta. Maalille Canucksilla on heittää Thatcher Demko tai Jaroslav Halák, joten sillä saralla ei ole mitään hätää. Näillä pelimerkeillä jokainen osa-alue on vähintään tyydyttävällä tasolla.

Buffalolle kauden ensimmäinen tappio

Nyt tarjotaan vierasjoukkueelle sellaista kerrointa, että sitä ei voi kukaan täysjärkinen ihminen ohittaa. Buffalo voitti kauden kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta yöllä tulee seinä vastaan. Canucks on yksinkertaisesti jokaisella osa-alueella selvästi parempi ja sen takia valitsen otteluun vierasvoiton ML merkin turvin.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
Vancouver Canucks ML
2.5/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.74
888 booker logo
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.74
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.74
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

1.68
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.66
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

1.66
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

1.66
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

1.66
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa