MLB: Tampa Bay Rays – New York Yankees

schedule 13 toukokuun 2021 - 16:24
person Joonas Hakala

Yöllä pelattavassa ottelussa toisensa kohtaavat kolmatta ja viimeistä kertaa Tampa Bay Rays ja New York Yankees. Kaksi ensimmäistä kohtaamista tässä ottelusarjassa ovat päättyneet Yankeesin 1-3 ja 0-1 voittoihin. Ottelupari on ollut todella tiukka, mutta paremman rutiinin turvin Yankees on pystynyt kääntämään molemmat ottelut voitoiksi.

Yankees asettaa ottelussa kummulle heidän toiseksi parhaan aloittavan syöttäjän, herran nimeltä Jameson Taillon. Jameson on pelannut tällä kaudella kuudessa ottelussa yhteensä 28.2 inningiä. Näissä kuudessa ottelussa herra on saalistanut itselleen ERAn 5.02. Tämä ERA ei vastaa syöttäjän todellista tasoa. Esimerkiksi koko uran aikainen ERA tällä herralla on huomattavasti parempi 3.75. Uskomme tämän 29-vuotiaan aloittavan syöttäjän lämpenevän pikku hiljaa kesää kohden. Tähän mieheen luotamme tulevassa ottelussa paljon. Jameson saa tulevassa ottelussa vastaansa herran nimeltä Rich Hill. Hillin tämän kauden ERA on vielä huonompi kuin Jamesonin. Hill on seitsemässä pelaamassaan ottelussa ansainnut itselleen ERAn 5.17. Koko uran aikainen ERA kokeneella 41-vuotiaalla on 3.83. Tilastot ovat lähes samaa luokkaa kuin Jamesonilla, mutta karvan verran huonommat. Tämä lisäksi täytyy muistaa, että aika on jo ajanut ohi 41-vuotiaasta Hillistä. Hillin peli menee koko ajan isoja askelia alaspäin. Tässä parivaljakossa voimasuhteet kääntyvät vahvasti Yankees leiriin. Tämä on suurin syy, miksi tässä vihjeessä suosittelemme pelaamaan Yankeesin voittoa.

Yankees on liekeissä! Jos katsotaan edellisen kymmenen ottelun kuntopuntaria, voimme todeta, että Yankees on tämän taulukon sijalla yksi koko American Leaguessa. Vaikean alkukauden jälkeen joukkue on vihdoin saanut pelistä kiinni. Joukkueella on tällä hetkellä päällä kova itseluottamus ja se vahvistaa haluamme pelata tulevan yön kohtaamisessa Yankeesin voittoa. Uskomme, että tästä pelistä ei tule tunnetta puuttumaan.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
New York Yankees, ML
2/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

1.70
888 booker logo
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

1.70
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

1.70
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

1.69
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

1.69
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

1.68
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa