KHL: Severstal Tsherepovets – HK Vitjaz

schedule 6 joulukuun 2021 - 10:32
person Joonas Hakala

Sitten siirrytään tämän päiväiseen vihjeeseen numero kaksi. Tässä vihjeessä toisensa kohtaavat kaksi vähän eriluokan jengiä, nimittäin Severstal ja Vitjaz.

Seven ulospuhallus

Seve oli huimassa vireessä ennen tappiota Amurille kotikentällään. Jos Seve olisi onnistunut nappaamaan pisteen tästä pelistä, olisi heidän pisteputkensa kasvanut jo 20 ottelun mittaiseksi. No kuitenkin, onhan 19 ottelun pisteputki todella kiitettävä kenelle joukkueelle tahansa. Etenkin tämän tasoiselle joukkueelle, mitä Seven pitäisi 0lla. Seve on loistavan alku kauden turvin pedannut itselleen hyvät lähtökohdat pudotuspelejä ajatellen. Joukkue on edellä Torpedoa 11 pistettä, ja yksi ottelu vähemmän pelattuna. Torpedo on tällä hetkellä pudotuspeleistä ulkona oleva joukkue numero yksi. Seve on pelannut niin loistavan kauden, että uskallan jo luvata, että tämän ansioista joukkue tullaan näkemään keväällä pudotuspeleissä!

Amur päätti tämän hurjan aikakauden. Nyt uskon vuorossa olevan kunnon ulospuhallus, ja paluu omalle tasolle. Lentokeli on nyt loppunut. Kertoimet eli bookkerit tätä kuitenkaan ei vielä ota huomioon. Oiva tilaisuus siis lähi aikoina hakea Seven tappiota lapulle! Näin allekirjoittanut tulee ainakin itse tekemään jos joukkueet ja kertoimet tähän antavat myöten. Sarjataulukko hämää todellista kotijoukkueen tasoa.

Ruotsalainen puolustaja Jakob Stenqvist on edelleen poissa kotijoukkueen vahvuudesta illan ottelussa.

Vierailla iskun paikka

Niin kuin yllä mainitsin, Seven vastustajilla on juuri nyt loistava iskun paikka. Kotijoukkueen upea ennätysputki on viime pelissä katkennut surkeaa Amuria vastaan. Tänään Vitjazin pitää laittaa kaikki peliin, jolloin pisteitä varmasti on luvassa.

Poissaolot ei vieraita vaivaa. Sillä rintamalla ei mitään mainitsemisen arvoista ole. Mainitsemisen arvoinen asia on kuitenkin vieraiden ykköskentän loistava vire. OjamäkiAaltonenAudette kolmikko tulee tänään kaatamaan pääpilvissä vielä leijailevan kotijoukkueen. Ojamäki etenkin on ollut viime aikoina hurjissa liekeissä. Ykköskenttä ottaa tänään joukkueensa reppuselkään niin tasakentällisin kuin ylivoimalla. Pisteitä tälle kolmikolle on tänään luvassa.

Tekee maalin, Miro Aaltonen
0.5/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

4.75
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa
Tekee maalin, Daniel Audette
0.5/3

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

3.50
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

Kerroin määrää

Jos tässä parivaljakossa toiselle joukkueelle tarjoillaan varsinaisen peliajan voitolle kerrointa 4.00, ei sitä voi olla ottamatta lapulle. Coolbet tarjoaa vieraille ylivoimaisesti parasta kerrointa. Tämä kerroin on jotain niin uskomatonta verrattuna siihen, että joukkueiden välillä ei kovinkaan suurta tasoeroa ole millään kentän osa-alueella. Kaikkien näiden asioiden johdosta, suosittelen tällä kertoimella ehdottomasti kokeilemaan vieraiden voittoa.

 

 

 

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
HK Vitjaz
2/3

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

3.50
Comeon
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

3.50
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

25 euron
riskitön veto
Bonus voimassa: 14 pv
Minimitalletus: 25 €
verovapaa

KÄYTÄ KOODIA COMEBACK
1) Lyö vetoa minimissään 1.75 kertoimella 25 eurolla. Jos häviät ensimmäisen vedon, saat rahan takaisin bonuksena
2) Bonus kierrätettävä 2x 1.75 kertoimella
3) Panos tulee asettaa 5 päivän kuluessa bonuksen saamisesta

3.44
25 euron
riskitön veto
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

3.40
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

3.40
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

3.40
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

3.30
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa