KHL: Dynamo Moskova – SKA Pietari

schedule 28 lokakuun 2021 - 15:19
person Joni Hakala

Perjantaina pelataan Moskovassa todella mielenkiintoinen ottelu. Kärkikamppailussa SKA matkustaa Dynamon vieraaksi. Ottelu alkaa kello 19:30

Kotijoukkueen meno hieman rauhoittunut

Vakuuttavan alkukauden jälkeen Moskovan meno on hieman rauhoittunut. Voisi sanoa, että joukkueen taso alkaa löytymään. Edelliseen kymmeneen peliin tappioita on tullut kuusi ja voittoja neljä. Joukkueen peli on ailahdellut kovasti, niin kuin joukkueella on ollut tapana. Jääkiekko ei ole yhden taikka edes kahden ketjun peli ja sen on saanut myös tämä joukkue kokea ja tulee kokemaan kauden aikana.

Dynamo on kärsinyt jonkin verran loukkaantumisista. Tällä hetkellä poissa kokoonpanosta on Oscar Lindberg, Andrey Petan ja Artyom Fyodorov. Etenkin kaksi ensimmäisenä mainittua kaveria kuuluu joukkueen tähdistöön ja on selvää, että heidän poissaolo näkyy joukkueen hyökkäämisessä ja tulostaululla.

SKA se vain vahvistuu

SKA on pistänyt rahaa haisemaan. Ensin Nikita Gusev liittyi seuraan, joka nostettiin suoraa ykkösylivoimaan ja isoon rooliin. Lisäksi Mikko Lehtosen nappaaminen Jokereiden nenän edestä. Molemmat hankinnat ovat onnistuneet jo nyt todella hyvin ja SKA voi olla onnellinen hankinnasta. Lisäksi joukkue hankki vielä Aleksander Volkovin vahvistamaan joukkuetta. SKA alkaa olemaan taas todella vaarallinen, ja joukkue taistelee jälleen mestaruudesta.

Joukkue on pelannut tällä kaudella 23 peliä. Voittoja 16. Edelliseen kymmeneen peliin peräti seitsemän voittoa ja tällä hetkellä neljän pelin voittoputkessa. Pietarissa kulkee tällä hetkellä ja samalla väkeä tulee kokoajan lisää pukukoppiin.

SKA vei edellisen ja vie myös nyt

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran 13.10. Sen pelin SKA vei luvuin 5-3. SKA on joukkueena selvästi parempi, kuin huomioi uudet hyvät hankinnat. Lisäksi joukkueen vire on selvästi parempi. Mielestäni vierasvoittoa voi lähteä pelaamaan hyvillä mielin.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
SKA Pietari
2/3

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.65
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

2.65
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

2.65
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.65
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

Comeon

40 € / 400 % bonus
Kierrätys: 6-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta joiden minimikerroin on 1.50

2.60
Comeon
40€ / 400% 6x T+B | 1.50
help Pelaa

Mobilebet

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1)  Vedoissa pitää olla vähintään kaksi kohdetta ja minimikerroin on 1.80

2.60
Mobilebet
100€ / 100% 8x T+B | 1.80
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

2.55
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

2.55
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

2.55
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

2.50
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa