ATP Rooma: John Millman – Dusan Lajovic

schedule 11 toukokuun 2021 - 09:40
person Joel Sallinen

ATP Rooman Masters-turnauksen ensimmäinen kierros pelaillaan tänään loppuun. Päivän aloittaa John Millmanin ja Dusan Lajovicin ottelu. Vaikka Millmanin otteet ovat olleet todella vaihtelevia tällä kaudella, on Lajovicin kausi ollut aivan painajainen. Serbi on onnistunut voittamaan Australian avoimien jälkeen vain kolme ottelua ja nekin ovat olleet kovalla alustalla. Euromassoilla neljässä turnauksessa hän on onnistunut voittamaan vain neljä settiä ja pudonnut jokaisesta turnauksesta ensimmäisellä kierroksella. Sama kohtalo on todennäköisesti edessä myöskin tänään.

Millman on massaturneissa sentään jopa toiselle kierrokselle asti eksynyt. Munchenissa meni hieman paremmin, mutta Casper Ruudia mies ei pystynyt kaatamaan. Madridissa vastaavasti hän yllätti unkarilaisen Hubert Hurkaczin ensimmäisellä kierroksella. Toisella kierroksella hän onnistui Daniel Evansilta nappaamaan ensimmäisen setin, mutta tuon jälkeen potku ei enää riittänyt. Evans vei ottelun toisen ja kolmannen setin lopulta selkein lukemin.

Lajovicilla on ollut massalla osittain haastavia vastuksia vastassa, mutta pelillisesti hän ei olisi voittanut edes oman tasoista peluria. Millman ei ole mikään supertykki todellakaan, mutta hän on sentään pystynyt otteluita voittamaan. Tasabookki tai Millmanin pieni suosikin asema olisi tässä kerroinasettelussa käynyt järkeen. Lajovicilla on tällä hetkellä sen verran vaikeaa, ettei hänen suosikin asemaa kertoimista pysty löytämään. Tästä syystä hyppäämme australialaisen kelkkaan.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord

Sulkeutunut
John Millman
2/3

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Kaikki panokset tulee olla maksettuna ja ratkaistuna, jotta ne edistävät kierrätystä.
3) Cashoutatut vedot eivät kierrätä bonusta
4) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.25
help Pelaa
Kerroin
Booker
Bonus | Kierrätys | Min. Kerroin

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.80
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Vain ensimmäinen mihin tahansa peliin tai kohteeseen asetettu veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen.
2) Mitätöityjä/peruutettuja vetoja, tai vetoja joihin on käytetty Cash Out-toimintoa, ei lasketa mukaan kierrätysvaatimuksen saavuttamiseen.
3) Vain bonusrahalla lyödyt vedot kierrättävät bonusta. Oikea raha käytetään ensin.

2.25
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

fansbet logo

10€ depolla
2x20€ freebet
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 20 € / veto
verovapaa

10€ TALLETUKSELLA 2X 20€ FREEBET
1) Tehdessäsi talletusta sinun täytyy klikata talletussivun kohtaa “saatavilla olevat tarjoukset”.
2) Ilmaisveto ilmestyy tilillesi noin viiden minuutin kuluessa. Toisen ilmaisvedon saat ensimmäisen vedon ratkettua.
3) Jotta voit nostaa voittosi, täytyy sinun lyödä vetoa tallettamallasi summalla kerran.
4) Ilmaisvedot tulee panostaa alle 50.0 kertoimella.
5) Ilmaisvedosta maksetaan vain voitot, panosta ei palauteta.
6) Jos vedonlyöntikohde mitätöityy, ei ilmaisvetoa palauteta.

2.25
fansbet logo
10€ depolla
2x20€ freebet
help Pelaa

bethard logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 4-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.8
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 20 €
verovapaa

1) Ensimmäinen pelin tai markkinoiden veto, joko ennen peliä tai pelin aikana, lasketaan mukaan kierrätysvaatimukseen. Ensimmäisen vedon kaksoiskappaletta tai mitätöityä vetoa ei lasketa mukaan kierrätykseen.
2) Oikea peliraha pelataan aina ennen bonusta, kun pelaajalla on aktiivisena oleva bonus.

2.25
bethard logo
100€ / 100% 4x T+B | 1.80
help Pelaa

888 booker logo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 5-kertainen (B)
Kierrätyskerroin: 1.50
Bonus voimassa: 60 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Talletus täytyy kierrättää kahdesti vähintään 1,50 kertoimilla ennen kuin saat bonuksen
2) Cashoutatut ja mitätöidyt vedot eivät kierrätä bonusta

2.23
888 booker logo
100€ / 100% 5x B | 1.50
help Pelaa

william hill logo

100% Freebet
100€ asti
Bonus voimassa: 7 pv
Minimitalletus: 10 €
Maksimipanos: 100 € / veto
verovapaa

1) Aseta tallettamasi summa yksittäisenä vetona (single tai suora yhdistelmäveto) ja saat 100% panoksestasi takaisin ilmaisvetona aina 100€ asti, mikäli vetosi häviää.
2) Ilmaisvedolla saatuja voittoja ei tarvitse kierrättää. Voitot voi nostaa heti.
3) Vain singlet sekä suorat yhdistelmävedot ovat sallittuja kampanjassa.

2.23
william hill logo
100% Freebet
100€ asti
help Pelaa

casumo

100 € / 100 % bonus
Kierrätys: 8-kertainen (T+B)
Kierrätyskerroin: 1.60
Bonus voimassa: 10 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

1) Useita vetoja samalle markkinalle ei kelpuuteta
2) Bonus on lunastettava 7 päivän kuluessa rekisteröinnistä
3) Maksimivoitto vedonlyöntibonuksella 2500€

2.23
casumo
100€ / 100% 8x T+B | 1.60
help Pelaa

100% Freebet
50€ asti
Bonus voimassa: 30 pv
Minimitalletus: 10 €
verovapaa

Talletuksen verran ilmaisvetokrediittejä

1) Pelaa tallettamasi summa kerran läpi min. kertoimella 1.20 (max 50€)
2) Saat 50€ edestä ilmaisvetokrediittejä
3) Ilmaisvetokrediittien nettovoitot ovat kierrätysvapaita
4) Ilmaisvedoilla tehdyt vedot eivät sovellu kerroinboostauksiin

2.20
100% Freebet
50€ asti
help Pelaa